KESTÄVÄÄ MUOTIA METSÄSTÄMÄSSÄ

Minä rakastan kauniita vaatteita ja asusteita. Muoti on minulle kulttuuria, jota haluan kuluttaa kaikissa sen muodoissa. Se on minulle mielenkiinnon kohde, inspiraation lähde ja harrastus. Rakastan kierrellä putiikeissa, luen tyyliblogeja, voisin kuluttaa kaikki rahani muotilehtiin ja reissuja suunnitellessa merkkaan Google Mapsiin heti ravintoloiden jälkeen kiinnostavat putiikit.

Todennäköisesti pidät minua nyt vähän turhamaisena. Niin minäkin pitkään ajattelin. Muoti on kuitenkin paljon muutakin kuin kertakäyttökulutusta ja turhamaisuutta. Se on historiaa ja itseilmaisua, sillä on yhteiskunnallinen merkitys. Muotia on kaikkialla!


Postauksen kuvat ovat joulukuiselta New Yorkin reissulta, MoMA:n Is Fashion Modern? –näyttelystä.

Pukeutuminen on yksi parhaita tapoja ilmaista luonnetta, arvoja ja identiteettiä. Ärsyynnyn suunnattomasti ajatuksesta, että muoti olisi vain turhamaista hömppää. Pukeutuminen on kautta historian ilmentänyt maailman tapahtumia, ajankohtaista politiikkaa ja elämäntyyliä. Kahlatessani tenttikirjana läpi massiivisen MUOTI – Tyylit ja vaatteet kautta aikojen -teoksen, opin maailmanhistoriasta enemmän kuin koskaan aiemmin koulussa. Palaan edelleen säännöllisesti tuon teoksen pariin.

Olette varmasti kuulleet niin sanotusta helmalinja-indeksistä, jossa helman mitta kertoo taloustilanteen muutoksista tai solmioindeksistä, jonka mukaan kapeat solmiot tulevat muotiin taantuman aikana, kun taas nousukaudella kravateissa käytetään runsaita värejä ja kuvioita. Näissä on toki ripaus huumoria, mutta totuuden siemen niissä on – vai miksi luulette, että 80-luvun nousukauden tyyli oli lievästi ilmaistuna villiä?

Muotia on kaikkialla. Pukeutuminen on aina valinta, joka pohjautuu yksilön arvoihin ja identiteettiin. Kestopuheenaiheena Suomessa on se, että muotia ei ymmärretä eikä arvosteta. Yhdyn ajatukseen. Kuinka monta Hyères’n suunnittelukilpailun finalistia ja palkintosijaa tähän maahan vielä tarvitaan, että valtion tasolla ymmärretään muodin mahdollisuus kansantaloudellisesti ja esimerkiksi vientituotteena? Alalla tarvitaan arvostusta ja tukea, mutta tarvitaan myös kaupallista osaamista.

Moni katsoo länsinaapureihimme ja pohtii, miksei Suomesta voisi tulla seuraavaa H&M:ää tai Vero Modaa tai seuraavan hintaportaan Filippa K:ta tai Tiger of Swedeniä. Toiset jossitelee, mitä olisi voinut tapahtuma, jos suomalainen vaateteollisuus ei olisi romahtanut Neuvostoliittoon keskitetyn kaupan vuoksi. Ja toiset puhtaasti kiukuttelevat, kun täällä ei ylipäätään mitään osata. Ja samalla klikataan kansainvälisten verkkokauppojen ostoskorit täyteen tai roudataan kassikaupalla hooämmää kotiin.

Valtion tuki tai suunnittelukilpailun voitto ei auta, jos kassa ei kilise –  jos meitä kuluttajia ei ole.

Kirjoitin uusimpaan Cosmoon jutun vaateteollisuuden eettisyydestä ja tyypillisistä harhaluuloista siihen liittyen (lehti on vielä pari viikkoa kaupoissa!) ja pääsin haastattelemaan alan ammattilaisia.

Muotia pidetään ongelmallisena ja turhamaisena vallalla olevan kertakäyttökulttuurin vuoksi. Maailmaan tuotetaan niin paljon tekstiiliä, että maapallomme ei sitä tule kestämään. Puuvillaa käytetään niin paljon, että se tulee loppumaan – ehkä meidän elinaikanamme. Edullinen hinta on voimakas vaikuttaja ostopäätöksissä ja vaatteita pyritään myymään mahdollisimman edullisesti, jotta niitä ostettaisiin enemmän. Tähän ajatukseen perustuu valtaosa vaateteollisuuteen kytkeytyneistä ongelmista.

Muoti voi olla eettisesti ja ekologisesti kestävää. Me kuluttajat teemme sen. Ostamalla tuotteita, joiden alkuperä pystytään jäljittämään mahdollisimman pitkälle. Valitsemalla sellaisia vaatekappaleita, joiden materiaali tulee kestämään aikaa ja huoltoa, ja joita voi käyttää pitkään. Vaatteet eivät itse asiassa mene yhtään sen nopeammin pois muodista kuin aiemminkaan. Me olemme tottuneet jatkuviin uutuustuotteisiin, jolloin kyllästymme käyttökelpoisiin vaatteisiimme yhä nopeammin.

Vaateteollisuuden eettisyys ja ekologisuus ovat teemoja, joihin moni suomalainen vaatemerkki on tarttunut. Se on kysymyskokonaisuus, joka Suomessa hallitaan monesta näkökulmasta. Suomessa kehitetään tekstiilijätteistä uutta materiaalia ja kiertotalousajattelua iskostetaan vaateteollisuuteen. Eettiset ja ekologiset kysymykset ovat usean nousevan suomalaisbrändin arvojen ydintä –  esimerkkeinä kausiajattelusta irrottautunut Halo from North, Suomessa suunniteltu ja valmistettu Uhana Design, uniikilla tavalla luksustuotteidensa DNA:n avaava Lovia sekä skandinaavisessa tyylikkyydessään monet kilpailijansa voittava Tauko Design. Yhdistävää näissä kaikissa brändeissä on paitsi suomalaiset juuret, niiden aikaa kestävä suunnittelu ja laatu.

Toivon, että Suomesta ei tule seuraavaa H&M:ää tai Lindexiä. Toivon, että Suomesta tulee kestävän muodin mallimaa, ohi Saksan ja Hollannin. Kaikki lähtee meistä kuluttajista.

 


Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista hyödyn myyntikomission muodossa.

TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

Bloggamisesta ja vähän vloggaamisestakin

Bloggaamista bloggaamisesta – tietty!

Blogimaailma heräsi henkiin, kun olin varhaisteini. Siitä lähtien olen myös itse epäsäännöllisen säännöllisesti bloggaillut. Ensimmäisessä blogissani 14-vuotiaana anonymiteetti oli tarkkaa, eivätkä edes parhaat kaverini tienneet blogistani. Jopa vähän nolostelin sitä – siellä minä netissä laadin toiveasu-postauksia ja get the look -kollaaseja julkkisten asuista, mikä järki ja millä taidoilla? (Huijarisyndroomainen jo silloin.) Joihinkin väleihin uskalsin jopa laittaa oman asuni, päättömänä tietty!

Lukioikäisenä perustin seuraavan blogini. Pari vuotta bloggailinkin melko aktiivisesti. Jälkikäteen ajateltuna se sopi klassiseen lukioikäisen itsensä etsimisen vaiheeseen, jota kävin niin pääni sisällä kuin tyylillisestikin. Postaukset oli aina nimetty sen hetkisen suosikkibiisini mukaan ja asukuviin oli tullut kasvot mukaan. Hankin järkkärin, ja kuvien laatu parani kertaheitolla aiempiin räpellyksiin nähden.

Blogini kuitenkin simahti siinä vaiheessa, kun muutin Helsinkiin opiskelemaan. Jälkiviisaana nyt ajattelen, että tuo olisi ollut juuri sitä mielenkiintoisinta aikaa, johon nyt haluaisin itsekin palata muistelemaan. Tämän jälkeen on ollut pari kahden postauksen blogialoitusta, mutta tämä lauraeveliina.com-osoite vakiintui pari vuotta sitten. Aktiivisen epäaktiivinen tahti säilyi, kunnes viimeisen puolen vuoden aikana olen löytänyt tästä puuhasta taas sen jujun. 

Omalla blogilukulistallani on tällä hetkellä nelisenkymmentä blogia, joista noin neljäsosaa seuraan päivittäin. Seuraan myös työhöni liittyen paljon erilaisia blogeja. Luen kommenttibokseja sekä keskustelupalstoja bloggaamisesta. Silkan nettikiusaamisen seasta löytyy myös asiallista keskustelua blogimaailman kehittymisestä. Keskeisimmät keskustelunherättäjät ovat pysyneet vakioina viimeisten blogivuosien ajan: aitouden puute, tekstien laadun heikkeneminen sekä kuvan ja tekstin suhde ylipäätään.

Jaan nämä ajatukset monessakin suhteessa.

Aitous ja elämänmakuisuus (btw, v-i-h-a-a-n tuota sanaa) blogimaailmassa väheni samassa suhteessa kuin bloggaamisella tienaaminen lisääntyi. Ymmärtäähän tuon. Jos sadattuhannet ihmiset seuraavat tekemisisäsi ja ajatuksiasi blogin kautta päivittäin, jonka jälkeen vielä analysoivat elämääsi vauvapalstalla, on itsesuojelua ja puhdasta järkeä olla näyttämättä elämästään koko totuutta.

Kirjoittaen ja kuvaten elämänsä jakamista on helppo säädellä. Veikkaan, että blogimaailman aitouden puute on johtanut vloggaamisen kasvavaan suosioon. Tai se on ainakin yksi niistä syistä. Vaikka editointipöydällä saa leikattua hölmöt sanavalinnat ja yksityisyyden alueelle menevät videopätkät, on konkreettisesti omalla äänellä ja kasvoilla tuotettava elävä sisältö aidomman tuntuista ja samaistuttavampaa.

Ja sisältö sen kuluttajalle helpompaa.

Tästä päästäänkin seuraavaan yleiseen huolenaiheeseen, jonka jaan monen muun kanssa. Blogitekstien laatu ja suoranainen välinpitämättömyys blogitekstien kieliasusta. On todella surullista, että moni työkseen bloggaava ei tunnu edes yrittävän tarkastaa juttujaan. 100-prosenttista laatua kuvien muodossa tarjoava blogi saattaa olla suoraan sanottuna sontaa tekstikentässä. Call me old fashioned, mutta kyllä blogien suola on edelleen ajatuksia herättävissä teksteissä ja sujuvassa kerronnassa.

Myös lukeminen vaatii keskittymistä. Samanaikaisesti ei voi tehdä muuta. Median kuluttaminen on mennyt siihen suuntaan, että kaiken tulee olla valmiiksi paloiksi pureskellussa, helposti nautittavassa muodossa. Onko siinä syy videon suosion lisääntymiseen ja tekstin heikentymiseen? Onko syy sisällön kuluttajassa vai tuottajassa?

Median kuluttajan, minunkin, keskittymiskyky pysyy yllä noin nanosekunnin verran. Otsikko ja ensimmäinen kuva herättävät huomion. Jos ei nappaa, vaihtuu sivu. Tämä tapahtuu parissa sekunnissa. Raadollista, mutta totta.

Aloin kiinnittää tähän huomiota, kun huomasin, että luin joitain blogeja kuin selaisin Instagramia tai Pinterestiä. En kiinnittänyt enää huomiota edes postauksen otsikkoon, kurkkasin vain kuvat nopeasti. Koska blogien tekstikentät eivät antaneet minulle enää mitään, siirryin seuraamaan näitä henkilöitä vain Instagramiin.

Kun luen blogeja, haluan lukea. Samaistuttavien, jopa ihailemieni henkilöiden ajatuksia ja tarinoita, välähdyksiä arjesta. Minua ei haittaa blogien kaupallistuminen, kunhan yhteistyö on toteutettu yhtä hyvin blogin omaehtoinen sisältö, avoimesti yhteistyöstä kertoen. Tämä viimeistään erottaa jyvät akanoista.

Kuvat ja videot ovat tietenkin tärkeitä blogimaailmassa. Varsinkin, kun puhutaan muodista tai kosmetiikasta, ovat visuaaliset ärsykkeet merkittäviä. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja niin edelleen. Kuvilla on oma tärkeä merkityksensä tekstin rytmittämisessä ja tarinankerronnassa – aivan kuten aikakausilehdessäkin. Vain videolla pystytään kuvailemaan tuotteita tai jakamaan kokemuksia ilman tekstiä.

Kuvien ja tekstin suhde onkin blogiaiheisesten keskustelupalstojen vakkariaiheita. Kumpi blogeissa on tärkeämpää? Tämä on myös genreriippuvainen asia. Vaikka kerroin, että lukulistallani on nelisenkymmentä blogia, voin kertoa, että se oli aiemmin vielä laajempi. Karsin listalta kaikki blogit, jotka eivät antaneet minulle uutta ajateltavaa tai jotain positiivista elämääni.

Minua ei haittaa, jos blogi ei päivity päivittäin. Päinvastoin, odotan mieluummin postausta vaikka viikon, kun tiedän, että blogin päivittyessä, laatu on taattua. Tämän vuoksi blogilukulistallani on yhä vähemmän isoja bloggaajia ja yhä enemmän pienempiä tekijöitä. Tämä ei ole ideologinen ”tuen pieniä tekijöitä” -henkinen päätös, vaan puhtaasti laadullinen. Suomessa on paljon erittäin laadukkaita tunnettuja blogeja, mutta vielä enemmän laadukkaita ja mielenkiintoisia pienempiä blogeja.

Veikkaan, että vuosi 2018 tulee olemaan murroksellinen blogimaailmassa. Bloggaajat ovat laajentaneet sisältöjään yhä enemmän YouTuben puolelle, mutta liikehdintää on myös toiseen suuntaan. Tubettajat ovat palanneet intoa piukassa vanhojen simahtaneiden blogiensa pariin. Silti tubessa on yhä tilaa vallattavaksi nuorille aikuisille sisältöä tuottavista tekijöistä.

Facebookin ja Instagramin jatkuvat muutokset algoritmissä ajavat keskisuuria ja pieniä tekijöitä ahtaalle, eivätkä nämä kanavat tavoita seuraajiaan lähimainkaan samalla teholla kuin aiemmin. Sitoutuneet lukijat blogeissa pysyvät siis edelleen arvokkaimpana kilpailuvalttina. Uskon kuitenkin, että mainostajien katseet suuntaavat tänä vuonna pienempiin tekijöihin ja sitoutuneisiin, tarkasti kohdennettuihin mikroyleisöihin, jolloin seuraajamäärän perässä olevat nollat eivät ole enää ainoa kriteeri mainostajan silmissä.

Mielenkiintoista on nähdä, miten lifestyle-blogiskene kehittyy. Uskon, että blogi- ja vlogimaailmassa tullaan näkemään entistä tarkempia rajauksia sisältöjen tuottamisessa. Kaikkea kaikille -tyylinen tekeminen on tuleva tiensä päähän.

Tässä välissä high five sulle, joka olet lukenut tänne asti!

Mikä sai minut nyt pohtimaan tätä asiaa? Kuten todettu, olen taas löytänyt innon omasta tekemisestä, mutta en ole kaikilta osin tyytyväinen blogiini tällä hetkellä. Olen viimeisen parin kuukauden ajan luonut uutta konseptia tälle sivulle – suuntaan, johon olen jo ollut osin tiedostamattakin menossa. Palasia on vielä loksahtamatta kohdilleen, ne löytäkööt paikkansa, kun sen aika on.

 

Millaisia ajatuksia sinulle heräsi? Kumpi sinut vie blogeihin – kuvat vai teksti? Miksi luet niitä blogeja, joita luet?

TallennaTallenna

KUKA MINÄ OLEN?

Luin upean Jenni Alexandrovan blogista postauksen, joka pysäytti jo otsikollaan: Kuka olet, jos et ole yhtään mitään? 

Postauksessaan Alexandrova pohtii sitä, kuinka esittelemme itsemme aina arvon, tittelin tai muun meriitin kautta – johonkin saavutettuun, usein rahaan tai valtaan liitettävään ominaisuuteen perustuen.

Kuka sinä oikeasti olet? Ilman nimeä, ammattia tai asioita, joita olet saavuttanut? 

lauraeveliina.com, laura pullinen, luovaalla

Minä olen…

… ainut lapsi, joka on naperona saanut kaiken mahdollisen huomion, mutta ei silti osaa nauttia huomion keskipisteenä olemisesta

… vaiheilija, joka ei halua mahtua mihinkään  lokeroon

… innostuja, jonka mielestä paras vaihe kaikessa tekemisessä on suunnittelu

…. optimistinen realisti, joka palauttaa itse itsensä pilvilinnoista maan tasalle

huijarisyndroomasta kärsivä oman elämänsä girlboss

…  intuitiivinen idealisti, joka uskoo joka tilanteessa gut feelingiin 

… tunteella käyvä ylianalysoija, jolla itku ja nauru ovat yhtä herkässä

… tyypillinen kaksonen, jolle päätöksenteko on välillä hankalaa, sillä asioissa on niin monta eri puolta ja näkökulmaa

… vitkasteluun taipuva perfektionisti (kaksosen piirre tämäkin), jolle avun pyytäminen on vaikeaa

… ajatteleva keskustelija, joka jäädessään hiljaiseksi ei missään nimessä ole poissaoleva – päässä on vain niin monta ajatusta ja näkökulmaa, ettei niitä ehdi prosessoida

lauraeveliina.com, laura pullinen, luovaalla

Kuka sinä olet?

 


Kuvat syyskuulta 2017, Milla Grönman. 

 

 

1 2 3 4 5 6 17