Ämpärilista

Rakastan listoja. Uskon siihen, että kun asian kirjoittaa tai sanoo ääneen, se konkretisoituu ja toteutuu. Siksi minullakin on bucket list. Osa listan asioista on hölmöjä juttuja, osa olisi helppo toteuttaa pienellä vaivannäöllä ja osa todella isoja haaveita.

Aloin kirjoittamaan tätä postausta ja mietin, miten jaottelisin nämä unelmat. Vaikeasti toteutettavat, helposti toteutettavat, suorastaan mahdottomat ideat jne. En kauaakaan ajatellut näitä kohtia, kun tajusin, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, mikään ei ole mahdotonta. Suurin osa asioista vaatii vain aikaa, monet pidempää rahan säästämistä.

bucketlist

Muutamia esimerkkejä bucket listaltani:

  • Verenluovutus. Siis mikä siinä on muka niin vaikeaa? Pieni juttu, josta olen puhunut jo vuosikausia, silti en vain saa sitä tehtyä. Kuka lähtee mukaan?
  • Tatuointi. Kuva on valmiina, paikka on valmiina, vain ajanvaraus puuttuu.
  • Benjihyppy ja laskuvarjohyppy. Kumpikin mahdollisia ihan joka kesä!
  • Meditointi ja jooga. Olisi ihan hyvä osata rauhoittua, eikä paremmasta liikkuvuudesta todellakaan olisi haittaa.
  • Kirjoittaa kirja. En toistaiseksi yhtään tiedä mistä aiheesta, mutta kirjan haluaisin kirjoittaa joka tapauksessa.
  • Matkustamiseen liittyvät unelmat. No niitähän riittää! Kohteita on monia ja haluaisinkin käydä jokaisessa maanosassa. Yksi matkustamiseen liittyvä unelma on myös yksinmatkustaminen. Reissuun tulee aina lähdettyä jonkun kanssa. Olisikin kiinnostavaa lähteä matkalla omassa loistavassa seurassani.

Kokoajan täydentyvä bucket listani on Pinterestissä. Tsekkaa sieltä!

Laura

Kuva: The Great Bucket List Challenge

Naps, naps

Joku teistä ehkä lukikin Flouncesta meikäläisen uudenvuodenlupaukset. Poikkeuksellisesti voin kertoa, että nyt, helmikuun puolivälissä, olen käytännössä jo lunastanut niistä molemmat!

Viime perjantaina nimittäin jännitti. Iltapäiväksi oli nimittäin aika varattuna Ekokampaamo Hennaamoon. Jotta en jänistäisi viime hetkellä, kerroin varatusta kampaaja-ajasta kaikille, kas kun en ohikulkijoita vielä pysäyttänyt matkalla Hennaamoon. Pahoittelut siis lähipiirille siitä…

Lähtötilanne. Olihan sitä melkoisesti.

Miksi sä sitten teet sen, jos et kerran halua?, kysyi työkaveri vielä samana päivänä. Kyse ei ollutkaan siitä, nimittäin jo pidemmän aikaa olin halunnut leikata hiukset lyhyemmiksi.  Syitä tähän oli monia, mutta yksi tärkeimmistä oli niiden hankala hoito. Ilmeisesti hormonaalisista syistä ennen helppohoitoiset kutrini alkoivat takkuuntua niin pahasti, etten yli puoleen vuoteen voinut kuvitellakaan pitäväni hiuksiani auki. Takkuuntumista ei helpottanut ollenkaan se, etten yksinkertaisesti ylettynyt selvittämään itse näitä solmuja. Mitä iloa on ihanista pitkistä hiuksista, jos niitä ei voi edes esitellä? Tiesin myös, että lyhyempi malli todennäköisesti sopisi minulle hyvin, jopa paremmin. Senttejä kun ei varteen ole järin isolla kädellä annettu ja pyöreähköihin kasvoihin usein sopii malliltaan mielummin lyhyt kuin pitkä tukka.

Syy leikkaamisen pitkittämiseen olikin täysin pääni sisällä. Kuten jo Flouncen juttussa kirjoitin: ”Toisella on upeat sääret, suuret nappisilmät tai täydellisen malliset kulmakarvat – minulla on aina ollut pitkä ja paksu tukka, se on ollut mun juttu.” Hiukset on varmasti jokaiselle tärkeä osa ulkonäköä, mutta minulle se tuntui olevan jotain vielä enemmän, melkeinpä osa identiteettiä. Olen siinä mielessä turhamainen, että tietenkin nautin siitä, että hiukseni usein saivat huomiota niin lähipiiristä kuin tuntemattomiltakin. Ihan tosissani mietin, että jos nämä nyt leikkaan, niin eihän minussa ole sitten enää mitään erityistä.

Tässä kasassa ei ole puoletkaan lähteneistä kutreista. Raakaleikkauksessa lähteneet pitkät pätkät olivat tässä kohtaa jo kierrätyksessä.

En silti osannut ajatella kuinka paljon voisi kampaajakäyntiä jännittää. Tyypilliseen tapaani hermostuneena lähinnä nauroin, kun suojaviitta vedettiin päälleni. Tuntui, että sydän jätti lyönnin välistä jokaisella saksien napsahduksella. Helpotuksen huokaus pääsi, kun raakaleikkaus oli tehty. Peilikuvasta näin vain oikean ratkaisun – ja päänahkakin tuntui kevyemmältä…


Raakaleikkauksen jälkeen minulle tehtiin syväpuhdistava merilevähoito. Kuten lähtötilannekuvasta näkyy, hiukseni huusivat kosteutusta. Merilevähoito kosteuttaa hiusta ja päänahkaa, mutta on samalla tehokas syväpuhdistaja. Merilevähoito puhdisti hiuksista kemikaalijäämät ja sitä käytetään yleensä ennen kasvivärjäykseen siirtymistä. Hoidon jälkeen siirryin käyttämään luonnontuotteita myös hiustenhoidossa, joten halusin puhdistuksen detox-vaiheen minimoimiseksi, joka olisi saattanut tapahtua hyyppäämällä synteettisistä tuotteista kertaheitolla luonnontuotteisiin. Hoito vaikutti lämpöhauteessa parisenkymmentä minuuttia ja meikäläisen kuiva hamppu vain imaisi levän sisäänsä – hoito tuli siis tarpeeseen. Kesällä ennen häitä hiuksiini laitettiin paljon vaaleaa raitaa, mutta se sai nyt olla tältä erää viimeinen kerta, kun synteettisiä värejä hiuksiini laitan.

Kuvan valotus on vähän hassu, nimittäin hiukseni todellisuudessa vaalenivat syväpuhdistuksen ansiosta!

Puhdistuksen ja pesun jälkeen malli siistittiin ja suoristettiin. Hymyilin kuin riemuidiootti koko ajan, olin niin tyytyväinen uuteen tukkaani! Leikkauksen jälkeen jopa ajattelin, että olisihan siitä vielä pari senttiä voinut ottaa pois, mutta tällä pituudella mennään ainakin hetki. Hiukset menee vielä kivasti ponnarille esimerkiksi treenien ajaksi, mutta muuten on ollut ihanaa pitää hiuksia auki! Enemmän laittamista lyhyt tukka tosin vaatii. Pitkän tukan etu oli, että sen pystyi vain antaa olla tai heittää ponnarille, ja se näytti silti kivalta. Lyhyemmässä mallissa on enemmän vaivaa, mutta toisaalta se näyttää ainakin omaan silmääni skarpimmalta.

Nyt viikon jälkeen hiukset alkavat jo asettua omiin uomiinsa.

  Laura

1 14 15 16 17