LUONNOLLISET KESTOSUOSIKIT | Ihonhoito, meikki & hiukset

Siirryin käyttämään luonnonkosmetiikkaa muutama vuosi sitten. Pikkuhiljaa purnukoiden ja putiloiden tyhjentyessä korvasin synteettiset suosikkini luonnonmukaisilla versioilla.

Meikkipussistani löytyy toki edelleen myös synteettisiä versioita, mutta useimmiten tuotteista, joita käytän vähemmän, esimerkiksi huulipunat ja luomivärit. Päivittäisessä käytössä olevat purkit ovat kuitenkin suurilta osin luonnonkosmetiikan valikoimasta.

Tässä muutamassa vuodessa onkin ollut kiva huomata, että valikoima ja saatavuus on lisääntynyt koko ajan. Siitä kertoo se, että viikon ruokaostoksilla marketissa voi bongata myös luonnonkosmetiikkauutuuksia. Aiemman vähäisen saatavuuden vuoksi olen tottunut ostamaan purnukkani verkosta. Omaan makuuni parhaat suomalaiset luonnonkosmetiikan verkkokaupat ovat tällä hetkellä Biodelly ja Greenlips Beauty. Kummassakin on erinomainen, toisistaan poikkeava valikoima, ja sivustot ovat selkeät, kauniit ja hyvin toimivat. Molemmat ovat muuten turkulaisia. Onko Turku Suomen luonnonkosmetiikkapääkaupunki?

Vaikka luonnonkosmetiikan suosio on kasvanut, huomaan, että edelleem mielipide usein on, että luonnonkosmetiikka on joko toimimatonta tai kallista – tai molempia. Omat tuotesuosikkini ovat valikoituneet hinta-laatusuhteen perusteella, eivätkä todellakaan ole ekokosmetiikkavalikoiman kalleimmasta päästä.

Juttua riittäisi, joten vedetään raja tähän ja tuotteiden esittelyn pariin!

IHONHOITO

luonnonkosmetiikka lauraeveliina ihonhoito luonnonkosmetiikka-suositukset

Puhdistusvaahto, Mossa

Mossan tuotteet eivät ole sieltä kalleimmasta päästä, mutta laadussa ne ovat päihittäneet monet hintavammat kaverinsa. Järjestäen olen ollut tyytyväinen kaikkiin Mossan tuotteisiin. Eikä ihme, sillä Mossa on luonnonkosmetiikkapioneeri Madaran sisarbrändi.

Tämä valkoherukan tuoksuinen puhdistuvaahto tuli jäädäkseen heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Sen tuoksu on ihanan raikas ja koostumus kevyt. Vaahto-sana on hieman hämäävä – toki tuote on enemmän vaahtomainen kuin emulsiomainen, mutta kyseessä ei siis ole mikään kylpyvaahdon lailla kupliva putsari.

Ilahduttavaa on, että tämä puhdistuvaahto pesee myös meikin tehokkaasti, toki hellävaraisesti. Tuote on todella riittoisa. Kaksi kertaa päivässä käytettynä tämä puteli kestää ainakin puoli vuotta! Ainut miinuspuoli on se, että jokaikisessä purkissa, jonka olen omistanut, olen onnistunut rikkomaan tuon pumpun jossain vaiheessa käyttöä. En tiedä, onko kyseessä liian raffit otteeni vai huono pumppu…

Rauhoittava kasvovesi, Cattier Paris

Mossan tavoin Cattier on hyvä esimerkki siitä, että luonnonkosmetiikan ei tarvitse olla kallista. Olen kokeillut sarjasta monia tuotteita, mutta nämä kaksi tähän listattua ovat kestosuosikkini.

Tämä Cattierin rauhoittava kasvovesi jäi heti kylppärin kaappiin suosikiksi. Pidän sen raikkaasta tuoksusta. Kasvovesi vähentää silminnähden punoitusta kasvoilta ja jättää ihon kosteutetun tuntuiseksi. Aamuisin saatan jopa unohtaa käyttää kosteusvoidetta ennen meikkiä, sillä iho ei tunnu sitä kaipaavan! Tykkään siitä, että kasvovettä voi myös suihkuttaa iholle, vaikkakin useimmiten käytän sitä perinteiseen tapaan vanulapulta.

Savinaamio herkälle iholle, Cattier Paris

Toinen Cattier-suosikkini ovat merkin kasvonaamiot, joista olen testannut ainakin kolmea. Herkälle iholle tarkoitettu naamio puhdistaa ja kirkastaa kasvojen ihoa. Naamio kosteuttaa myös tehokkaasti ja vaikuttavista ainesosista löytyykin tehokosteuttajia, kuten aloe veraa ja karitevoita.

Arganöljy, Nafha

Arganöljy lienee kaikille jo tuttu tuote, sillä se on uskomattoman monikäyttöinen tuote. Öljyä käytetään sekä hiusten- että ihonhoidossa ja sitä on useissa tuotteissa. Siinä missä monet uskovat kookosöljyn nimeen, itse tykkään käyttää 100% arganöljyä.

Käytän öljyä seerumin tapaan iholla, kasvojen puhdistuksen jälkeen ennen voidetta. Öljy poistaa myös silmämeikin tehokkaasti. Arganöljy sopii hyvin hiusten tehokosteuttajaksi ja on talvisin ihan ykköstuote sähköisyyden poistossa. Varsinkin kylmään vuodenaikaan on usein tarvetta päänahan kosteutukselle, ja noin kerran kuukaudessa teen päänahan öljyhoidon arganöljyllä.

Tämä ihmeöljy on peräisin Marokosta, arganpuun pähkinöistä. Puhtaassa arganöljyssä on pehmeän pähkinäinen tuoksu. Arganöljyllä on paljon anti aging -vaikutteita ja sitä onkin alunperin käytetty monissa tämän tuoteryhmän tuotteissa.

 

 

MEIKIT

luonnonkosmetiikka_lauraeveliina_ihonhoito luonnonkosmetiikka-suositukset

Sävyttävä voide, Madara 

En ole löytänyt vielä ultimaattista meikkivoidesuosikkiani. En synteettisistä, enkä luonnonmukaisista. Tuntuu, että kaikki meikkivoiteet jättävät raskaan kalvon iholle. Siksi käytänkin yleensä sävyttäviä voiteita ja BB-voiteita perinteisen meikkivoiteen sijaan.

Tämä Madaran sävyttävä voide nousee kuitenkin rankingissä korkeimmalle. Tuotteessa on hieman pistävä tuoksu, josta tulee miinusta. Muuten tuote tekee tehtävänsä: tasoittaa ihon sävyä samalla, kun hoitavat ainesosat hoitavat ihoa. Tuote levittyy tasaisesti ja helposti.

En ole testannut tuotetta vielä talvella. Niissä olosuhteissa tuote saattaa olla liian kevyt ja on aika vaihtaa meikkivoiteeseen.

Silkkipuuteri, Couleur Caramel

Jos minun pitäisi valita yksi luonnonkosmetiikan luottotuote, olisi vastaus tämä Couleur Caramelin silkkipuuteri. 

Tämä puuteri on luonnonkosmetiikan vastine suosituille HD-puutereille. Se on täydellinen tuote meikkipohjan viimeistelyyn ja sopii monelle ihotyypille. Puuteri on itsessään väritön, joten sitä voi huoletta käyttää kesät talvet. Puuteri antaa mattaisen, mutta kuitenkin luonnollisen lopputuloksen.

Parhaimmillaan silkkipuuteripurkki on kestänyt käytössäni yli vuoden. Purnukan hinta pyörii jälleenmyyjästä riippuen kolmenkympin molemmin puolin, mutta riittoisuutensa ansiosta tuote tulee melkeinpä edulliseksi.

Pidentävä ripsiväri, Couleur Caramel 

Minulla on luonnostaan melko tuuheat ja helposti kaartuvat ripset, joten näitä ominaisuuksia en erityisesti ripsarilta etsi. Ripsivärin hankinnassa minulla on pari kriteeriä: ohut harjasosa, syvä musta väri, helppo kerrosteltavuus, ei-vedenkestävä, mutta silti hyvin pysyvä. Tässä Couleur Caramelin ripsarissa nämä ominaisuudet yhdistyvät.

Samalla ripsiväri on myös hoitava. Ripsari sisältää kosteuttavia ainesosia kuten kandeliavahaa ja karitevoita. Ripseni eivät ole ikinä voineet niin hyvin, kuin siirryttyäni luonnonkosmetiikan käyttöön. Hyvä vaihtoehto luonnollisesta ripsarista on myös Bohon pidentävä yksilö!

Kynsilakanpoistoaine, Sante 

Muita luonnollisia kynsilakanpoistoaineita en ole testannut, sillä ei ole ollut tarvetta. Tämä Santen versio on ihan ykkönen.

Asetoniton poistoaine poistaa kynsilakan todella tehokkaasti. Tykkään siitä, että tuote on pumppupullossa. Näin ainetta ei lorahda liikaa vanulapulle, vaan tuotetta tulee juuri sopiva määrä parilla pumppauksella. Poistoaineessa on raikas sitruksinen tuoksu, joka on erittäin poikkeuksellista yleensä myrkyltä haiseville poistoaineille.

Siveltimet, Ecotools

Pikkuhiljaa olen vaihtanut myös meikkisiveltimeni. Ensinnäkin siksi, että meikkivoidesiveltimeni olivat aiemmin luokattoman surkeita. Toisekseen siksi, että meikkivoidesiveltimet ovat usein juuri sen hintaisia, että yhden ostamalla verkkokaupoissa suosittu ”ilmaiset postikulut yli 50€:n ostoksille” -tarjous tulee täyteen. (Kauppiaat – Pitäkää tämä, tämä tarjous todella tehoaa.)

Askel askeleelta välineet ovat vaihtuneet Ecotoolsin siveltimiin. Ecotoolsin siveltimissä ei ole käytetty eläinperäisiä materiaaleja, vaan harjaosat ovat synteettisiä. Sopii siis myös vegaaneille. Olen ollut Ecotoolsin siveltimiin todella tyytyväinen. Ne ovat pysyneet uudenveroisina pesusta toiseen.

HIUKSET

luonnonkosmetiikka-suositukset

Olen ylipäätään äärimmäisen laiska hiustenlaittaja. On todellinen ihme, jos jaksan kaivaa arkena muotoiluraudan esiin. Siksi tämä hiustuotteiden lista on köyhä – en vain yksinkertaisesti käytä monia muotoilutuotteita.

Hiuslakka, Unique Haircare 

Hiuslakka – eli se ainut muotoilutuote jota (lämpösuojan lisäksi) käytän. Olen testaillut parin luonnonkosmetiikkamerkin lakkoja, mutta paras hinta-laatusuhde löytyy Uniquelta.

Ensin kesti tottua siihen, että tuote on suihke, eikä aerosolipullosta sumutettava lakka. Aiemmin kun oli tottunut siihen, että hiuslakkaa pystyi helposti sumuttelemaan pilvenä kaikkialle tukkaan. Tämän koostumuksen ansiosta hiuslakka on kuitenkin riittoisampi, eikä sitä tule vahingossa laitettua liikaa. Lopputulos on luonnollinen, eikä lakkakypärää synny. Huonona puolena on se, että pullossa ei ole painetta niin paljon, minkä vuoksi on tärkeää muistaa pyyhkäistä pumppupullon suu, ettei se tukkiudu.

Kampaajanikin sen myöntää, että vielä luonnontuotteissa ei ole löydetty sellaista yhdistelmää, joka tekisi yhtä pitävän lopputuloksen kuin elnettet ja masterpiecet. Minun huolettomassa arkitukassani tämä pitoaste on kuitenkin aivan tarpeeksi.

Tuuheuttava hoitoaine, Rahua

Jos säästäväinen luonteeni antaisi periksi, käyttäisin vain Rahuan hiustenhoitotuotteita. Olen kuitenkin sisimmässäni aika pihi, joten nämä ovat vain hemmotteluhetkien tuotteita.

Rahuan hoitoaine on vaatimattomasti ilmaistuna parasta, mitä olen hiuksiini ikinä laittanut. Hoitsikka jättää hiukset silkin sileiksi, muttei latteiksi. Parasta on, että tätä tuotetta voi käyttää myös kuiviin hiuksiin. Viime talvena minulla olikin usein laukussa tämä matkakokoisena versiona, ja kun hiukset sähköistyivät, hieraisin pienen määrän tätä latvoihin.

Puukampa, TEK

Olen aina ennen naureskellut kammoille. Olen pitänyt niitä aika turhina kapistuksina, jotka soveltuvat maksimissaan jakauksen vetämiseen. Kunnes kampaajani suosituksesta hankin TEK-merkin puukamman.

Kirpaisi, kun vetäisin pankkikortilta melkein parinnkympin veloituksen kammasta. Enää en luopuisi tästä mehiläisvahalla ja pellavaöljyllä viimeistellystä saarnipuukammasta. Se selvittää takut hellävaraisesti ja sillä uskaltaa selvittää myös märän tukan. Kampa jättää hiuksen kiiltäväksi ja eläväisen näköiseksi – liekö syynä edellämainitut mehiläisvaha ja pellavaöljy.

Unohtakaa siis Tangle Teezer ja hankkikaa tämä puukampa. Ette kadu.

 

Huh,
siinäpä tuli melkoinen lista! Löytyikö listalta sinunkin suosikkejasi?

 


Postauksen linkit ovat affiliatemainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista hyödyn rahallisen komission muodossa.

Kuvat: Valmistajat

TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

728x90

2 Comments

  1. […] unihiekat pyyhkäisin edellisessä postauksessa mainitsemallani Cattierin kasvovedellä. Iho tuntui kaipaavan superkosteutusta, joten tällä […]

    Vastaa
  2. […] jokapäiväiset tuotteet olisivat luonnollisempaa laatua. Listasin syksyllä omaan postaukseen luonnonkosmetiikan suosikkituotteeni (klik!) ja moni näistä suosikeistani ovat nytkin […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *