Ystävänpäivänä

Monessa koulussa halaillaan tänään, ystävänpäivänä.

Niin tehtiin meidänkin yläasteella. Kaulassa roikkui vaaleanpunainen kartonkisydän. Halauksen jälkeen kirjoitetiin toisen sydämeen oma nimi. Päivän päätteeksi suoritettiin laskutoimitus, parhaimmillaan kartonki oli kummaltakin puolelta täynnä nimmareita.

14-vuotiaalle minulle yksi halaus, yksi nimi oli merkityksellinen. Jännitin etukäteen. Odotin oikeaa hetkeä. Päivänä, jona kaikki halailivat toisiaan, suunnittelin vain yhtä hetkeä.

Rento musiikintunti voisi olla oikea hetki, olikin. Voisi siinä muutenkin yhdessä touhutessa, ohimennen, suorittaa tämän perinteen – vaikka hetken olisi halunnut olevan kaikkea muuta kuin ohimenevä suorite.

Hermostuneisuus piti peittää, tämä oli vielä salaisuus. Aavistaisiko joku jotain? Jännittävä kohtaaminen tuntui korostetun rennolta. Viimeistään tästä nyt joku arvaa! Näkee hermostuneisuuden, oivaltaa.

Se yksi halaus oli ainut asia, jota muistin koko päivästä. Kartonkisydän lienee vielä tallessa jossain. Muistan yhä, missä kohdassa korttia lyijytäytekynällä kirjoitettu nimi on. Vaalin sitä kuin aarretta, salaa tietenkin.

Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, jaan sukunimeni tuon tyypin kanssa.

 

TallennaTallenna

Jouluisia välähdyksiä New Yorkista

Otimme varaslähdön jouluun ja singahdimme mieheni kanssa viikoksi New Yorkiin. Reissu ei ole kummankaan ensimmäinen täällä, joten olemme jälleen voineet välttää perusturistihommat – ne on jo tehty. Olemme seikkaileet Manhattanilla, kiertäneet SoHon putiikeissa, fiilistelleet MoMA:ssa ja vähän tunteilleet 9/11 Memorial -museossa. Yleisesti nauttineet kaupungin sykkeestä ja holiday spiritistä.

UUDET SIVUT | Toimiston tarpeelliset

Syksy on jo pitkällä ja sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa – kohta on uusi vuosi. Ja sehän tarkoittaa sitä, että pitää uusia kalenteri ja siinä samalla vähän muutakin…

Kalenterin valinta on minulle pitkä prosessi ja haudon valintaa vähintään viikkoja. Ensi vuoden osalta valinta on nyt tehty ja uusi kalenteri matkalla. Esittelen sen tuonnempana. löysin nimittäin aivan ihanan nettiputiikin, josta kalenterin laitoin tilaukseen!

Vuosia käytin allaolevan kollaasin Moleskinen weekly-mallista kalenteria, jonka pariin miltei palasin tämän vuoden Ajasto-pettymyksen vuoksi. Suosittelen kyllä edelleen lämpimästi tuota klassikkoalmanakkaa. Laatu on aivan huikea, kannet kestävät laukun pohjalla hyvänä koko vuoden.

TOIMISTON TARPEELLISET

Kynän ja paperin merkitys ei katoa mihinkään tässä digitaalisessa maailmassa. En ole itse muun muassa voinut siirtyä ollenkaan digikalenterien käyttöön, sillä ainakin meikäläisen aivot toimivat vielä sormista lähtien – kun kirjoitan käsin asian paperille, piirtyy samalla aivoihini muistijälki.

Aivan pakko muuten saada toimistolle tuollainen retrohenkinen kuulakärkikynä telineellä!

Moleskine A5 2018 Weekly planner 
Kolmen (ihanan!) vihon setti 
Kuulakärkikynä ketjulla 

VÄRIÄ PÄIVÄÄN

Tässä tulee tunnustus: Minä olen Laura, minä olen vihkoriippuvainen. Saisin helposti kulutettua kymmeniä, ellen satoja euroja vihkoihin ja muistikirjoihin joka ikinen kerta, kun käyn kirjakaupoissa, Tigerissä, vierailen Etsyssä, mistään paperikaupasta nyt puhumattakaan. Olisin todennäköisesti onnellisuuskäyräni huipulla, jos saisin työskennellä paperikaupassa ja samalla toisinaan kirjoitella inspiroivia henkilöhaastatteluja.

Yllätän myös tasaisin väliajoin lähipiirini sillä, kuinka paljon kicksejä saan tasaista jälkeä jättävistä mustekynistä. Mikä tahansa kuulakärkikynä ei todellakaan käy. Parhaat mainoskuulakärkikynät on muuten ollut Holiday Innillä.

Burde penaali
Leuchtturm A5 ”bullet journal”
Colortime Fineliner -tussit

PIIRRÄ MUISTIJÄLKI

Käytän paljon post it -lappuja kalenterini välissä. Niihin on helppo kirjoittaa niin sanottuja liikkuvia työtehtäviä, joilla ei välttämättä ole tarkempaa dead linea, mutta jotka pitää saada vaikkapa viikon aikana tehtyä. Post it -lapuilla näitä saa siirreltyä sopiviin kohtiin viikkonäkymässä. Huomiokynillä piirtelen usein aikaikkunoita, jotta saan visuaalisen mielikuvan siitä, mitä hommia viikolla on tehtävänä.

Stabilo pastelliset korostuskynät
Stick’n isot post it -laput 
Stick’n merkintätarrat

 


Postauksen linkit ovat affiliatemainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista hyödyn rahallisen komission muodossa.

Aarteet kartalla

Aarrekartta tai unelmakartta, kumpaa nimitystä haluaakaan käyttää, on mielen työvälineenä tuttu jo monelle. En ole itse sitä saanut aikaiseksi, vaikka työkaluna ilman kokemustakin sen voimaan kyllä uskon. Pinterest saa riittää, olen ajatellut, muka liian kiireisenä askarteluhetkeen. Tänään vihdoinkin osallistuin Porissa Hyvinvointikeskus Feeniksissä järjestettyyn työpajaan, jossa jokainen sai askarrella omat aarrekarttansa.

Aarrekartta_laurapullinen

Varsinainen työpajaosuus alkoi ohjatulla meditoinnilla. Mieli toisaalta tyhjeni ja kroppa rentoutui, toisaalta taas täyttyi lämmöstä ja kiitollisuudesta. Kiitollisuus nykyhetkeen, siihen mitä kaikkea jo on saanut, onkin aarrekartan tekemisen lähtökohta.

Jo pelkästään parin tunnin askarteluhetki työviikon jälkeen oli terapeuttista. Kuunnella muiden keskittynyttä lehtien selailua, saksien napsutusta, satunnaisia naurahduksia ja huokauksia.

Ensin napsin kasaani paljon tekstiä. Iskulauseita, yksittäisiä sanoja, kauniita fontteja. En yllättynyt. Vaikka visuaaliseksi ihmiseksi itseni koenkin, on teksti arkipäiväinen työkaluni. Pian kuitenkin sananparret saivat rinnalleen kuvamaailmaa. Kartta todella muotoutui kuin itsestään, kunhan ensin sai hiljennettyä itsekriittisen äänen pääkopasta.

Aarrekartta1_laurapullinen

Aarrekartta perustuu siis luovaan visualisointiin. Se konkretisoi omat unelmat tavoitteiksi ja valjastaa sekä tietoisen mielen että alitajunnan kulkemaan kohti unelmien toteutumista. Omaa aarrekarttaa tulisi pitää näkyvillä, jotta omat unelmansa kohtaa päivittäin. Tasaisin väliajoin karttaa pitää tarkastella myös siltä kantilta, mitkä asiat ovat jo toteutuneet – vai onko kenties jokin unelma muuttunut. Sekin on sallittua.

Hörhötouhua, moni tuhahtaa nyt siellä ruudun toisella puolella.

Oli tai ei, itse uskon mielen voimaan, positiivisuuteen ja luottamukseen tulevaa kohtaan. Positiivinen mieli saa aikaan positiivisia asioita, ja toisinpäin. Niinhän sitä sanotaan, että kun tavoitteensa sanoo ääneen, alkaa tapahtua. Sitähän aarrekarttakin on. Omat unelmat konkretisoituvat paperille, ne on kuvien muodossa sanottu ääneen. Muidenkin nähtäväksi, kyllä. Ennen kaikkea kuitenkin itse itselleen.

Aarrekartta2_laurapullinen

Nyt aarrekartta löytyy jääkaapin ovesta, jotta näen sen päivittäin. Karttaan muotoutui muutama pääteema, jotka kuin itsestään menivät myös jonkinlaiseen tärkeysjärjestykseen – toinen teema valtasi A3:n pinta-alaa enemmän kuin toinen tai kolmas. En sen enempää lähde avaamaan oman karttani sisältöä, ehkä myöhemmin. Nyt annan alitajunnan tehdä tehtävänsä.

Oletko sinä askarrellut jo oman karttasi?

Yhden huijarin tunnustukset

Olen valmistautunut huolella. Suunnitelma on hiottu edellispäivänä ja vielä illalla taputin itseäni olalle – hyvin tehty, tiukassa aikataulussa.

Kävelen palaveriin. Tuttu pala nousee kurkkuun. Mitä mä olen taas menossa tekemään? Nolaamaan itseni, aiheuttamaan muille pettymyksen. Nämä ihmiset odottavat minulta uusia ideoita ja mitä minä annan, itsestäänselviä latteuksia! Pian paljastun. En olekaan niin hyvä, en täytä odotuksia, oikeastaan melko surkea suoritus.

Esittelen ideoitani, saan positiivisen palautteen, toisenkin, projekti etenee. Miten tässä näin kävi? Kävipä tuuri! Innostun, jalostan, toteutan.

Seuraava palaveri. Suunnitelma on hioutunut, tuloksiakin on jo nähtävillä. Mutta ne on ihan paskaa. Kuka tahansa olisi voinut tehdä tämän, saada nämä tulokset aikaan, paremmatkin. Viimeistään nyt paljastun. Pelkkä huijari!

 

Hei, olen Laura ja minulla on huijarisyndrooma.
Hei, Laura.

 

laura pullinen lauraeveliina.com huijarisyndrooma

Huijarisyndrooma (eng. impostor syndrome) on ilmiö, jossa henkilö on vakuuttunut saavutustensa olevan harhautuksen tulosta. Henkilö ei kykene tunnistamaan saavutuksiaan tai kykyjään, vaan ajattelee huijanneensa muut uskomaan todellisuudessa olemattomiin taitoihinsa. Huijarisyndroomainen ajattelee saavutustensa olevan huijauksen, silkan hyvän onnen tai nappiajoituksen tulosta, ei missään nimessä ansaittua.

Olen potenut näitä tuntemuksia oikeastaan niin kauan kuin muistan. Oppilaskunnan hallitus sai jo yläasteella kyvyttömän huijarin puheenjohtajakseen. Lukiossa onnistuin huijaamaan taas uusia ihmisiä. Valkolakki päässä saavutin toivomani opiskelupaikan satojen hakijoiden joukosta – kävipä tuuri!

Ja sitten vihdoinkin: se tunne, kun löydät ajatuksillesi nimen. Törmäsin Yle Puheen ohjelmaan huijarisyndroomasta ja jo ohjelman kuvausta lukiessani tajusin: minä, minä, minä! Mulla on huijarisyndrooma! Enkä mä ole ainut!

 

Tyypillisesti huijarisyndroomasta kärsivät lahjakkaat suorittajat. Miehet ja naiset, kuitenkin tyypillisemmin naiset. Nämä muka-huijarit työskentelevät usein asiantuntijatehtävissä, yleensä alalla, jossa oma luova työ on tarkkailun alla. He ovat osa organisaatioita, joissa kollegoina on älykkäitä ja lahjakkaita ihmisiä, joihin peilattuna henkilö kokee alemmuutta, vaikka todellisuudessa onkin vähintään kollegojensa tasolla. Huijarisyndroomasta kärsivät jäävät usein rypemään negatiiviseen palautteeseen, eivätkä pääse epäonnistumisista yli. Tästä johtuen monet rajoittavat uusia kokemuksia ja jättävät tilaisuuksia käyttämättä epäonnistumisen pelossa.

Nyt kun olen löytänyt nimen kummallisille ajatuksilleni, olen entistä tiedostavammin lähtenyt haastamaan itseäni. Sanon uusille haasteille kyllä, vaikka jännittäisi. Ajautan itseni tekemisiin itseäni pätevämpien ja kokeneempien ihmisten kanssa. ”Surround yourself with only people who are going to lift you higher”, sanoi supernainen Oprah Winfreykin, eikä ollut väärässä. Tietenkin nämä tilanteet nostavat huijariajatukset pintaan vähän väliä, mutta yhä useammin saan käsiteltyä syyttävät äänet pääkopassani. Epäonnistumisen pelosta en ole päässyt eroon, mutta vähitellen, kaikki aikanaan.

 

Näissä huijariharhoissa eläminen on yllättävän yleistä, mutta vain harva siitä puhuu. Terminäkin huijarisyndrooma on melko tuntematon, mutta todellinen syy piilee asian myöntämisessä muille, ennen kaikkea itselleen. Huijarisyndroomasta kärsivä kun yleensä haluaa menestystä, eikä tälläisestä vaikeudesta puhuminen kuulu menestyjälle. Miksei?

Vaikka huijarisyndrooma ei varsinaisesti mielenterveyden häiriö olekaan, kuuluu se samaan vaiettuun kenttään mielen sairauksien kanssa. Viime aikoina tätä kenttää ollaan onneksi hajotettu. Somevaikuttajat avautuivat kesällä tuhatpäisille seuraajamassoilleen Ylen haastamina #sekasin-kampanjassa omista kokemuksistaan, isoista ja pienistä mielenterveyden vaikeuksista. Suomalaisen rocktaivaan tähdet yhdessä tavallisten tallaajien kanssa avasivat elämäänsä erilaisten mielenterveysongelmien kanssa alkuvuodesta ilmestyneessä Error – Mielen häiriöitä -teoksessa ja Cheek puhuu juuri julkaistussa elämänkerrassaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään.

Edit: Tänään, maailman mielenterveyspäivänä, Ylen Sekasin-tiimi on saanut myös valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon!

 

Veljet ja siskot, tiedän, että teitä on siellä muitakin, itse asiassa aika monta. 80-luvulla tehdyn tutkimuksen mukaan kaksi viidestä menestyneestä ihmisestä (menestystä ei tässä sen kummemmin määritelty) piti itseään huijareina ja jopa 70% maailman väestöstä on kärsinyt huijarisyndroomasta, toiset hetkellisesti, toiset jopa lapsuudesta saakka.

 

Et ole ainoa, etkä ole hullu. Enkä ole minäkään. Uskokaa tai älkää, me ollaan oikeesti aika perhanan kovia tyyppejä.

 

Kuva: ihana, lahjakas Milla Grönman

Linkit lähteisiin: Wikipedia (ENG & FI), Mervi Juusola / HS, Elisa Hurtig / Anna,
Maria Pettersson / Yle Puhe, Maaret Kallio / HS

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Laura – 15 x 3

Siitä asti, kun päätin jälleen aloittaa aktiivisemman bloggaamisen, on artikkeliluonnoksistani löytynyt lifestyleblogeissa pyörinyt Kolme asiaa -postauspohja. Listojen rakastajana luonnollisesti halusin tarttua tähän postaukseen. Toisaalta, se sopii hyvin myös bloggailutauon jälkeiseksi ensimmäiseksi postaukseksi. Joten tässä tulee.

laura pullinen blogi porilainen bloggaja lifestyle blogi suomalainen bloggaaja kolme asiaa

Kolme asiaa…

… joista pidän
  • Suunnittelemisesta. Suunnitteluvaihe on mielestäni monesti parempaa, kuin itse tapahtuma, olipa kyseessä sitten ulkomaanmatkan, työviikon tai juhlien suunnitteleminen.
  • Kirjastoista. Niissä on ihan oma fiiliksensä. Vaikka tällä hetkellä luen romaaneja aivan liian vähän, käyn kirjastossa viikottain, jopa useammin. Kirjastot ovat yksi syy, miksi mielelläni maksan veroja.
  • Syksystä. Se on ehdottomasti suosikkivuodenaikani. Uudet alut, keltaiset lehdet ja kerrospukeutuminen, ah! Ja joulu. Syksy tarkoittaa, että se on lähellä.
… joista en pidä
  • Imuroimisesta. En ole siisteysintoilija muutenkaan, mutta imurointi on oikea pain in the ass. Siksi mieheni kanssa vastuualueet on selkeät: meikäläinen hoitaa pyykki- ja tiskihommat, mieheni imuroinnin. Sen jälkeen, kun olemme aikanaan muuttaneet yhteen, olen tarttunut imuriin noin 10 kertaa. Se tekee noin kahdesti vuodessa.
  • Kauhuelokuvista. Olen vain liian pelkuri niihin. Liian nuorena katsottu The Ring jätti kai ikuiset traumat. Elokuvissa tosiaan on ikärajat syystä.
  • Kaakaosta. Tämä ihmetyttää monia tuttaviani, sillä olen melkoinen sokerihiiri ja pidän suklaisista herkuista muuten. Kuitenkin ajatuskin kaakaosta ällöttää.
… joita tein viikonloppuna
  • Lievensin ikuista matkakuumetta ja vaihdoin muutamaksi tunniksi reissumoodiin vierailemalla Tallinnassa. Hyvä seura, ihana lounas ja JOIK-ostokset piristivät.
  • Söin lempiateriani eli hotelliaamiaisen.
  • Vietin aikaa ystäväni kanssa ja nautin pari lasia (liikaa) roseeviiniä.
… jotka osaan
  • Suunnitella. Onneksi myös nautin siitä. Esimerkiksi matkustaessa otan helposti matkanjohtajan roolin ja suunnittelen päivän reitit ja kohteet valmiiksi.
  • Koota asiat yhteen. Olen mielelläni palavereissa sihteeri tai puheenjohtaja, sillä osaan helposti keskustelun pohjalta yhdistää muiden ajatukset yhdeksi kokonaisuudeksi.
  • Tehdä coleslaw’ta. En ole keittiössä täysin avuton muutenkaan, mutta jostain syystä erityisesti coleslaw’sta on muodostunut lisukebravuurini.
… joita en osaa (mutta jotka haluaisin osata!)
  • Juosta. Toki siis osaan painaa menemään töppöstä toisen eteen, mutta juoksemalla juosta en osaa. En vain ikinä ole pitänyt juoksemisesta, johon tosin syynä on todennäköisesti se, etten osaa hyvää tekniikkaa.
  • Meikata. Erityisesti luomivärin levittäminen tuottaa minulle suuria vaikeuksia. Viime aikoina olen ihan tosissaan yrittänyt harjoitella meikkaamista ja alan hiljalleen olla ihan tyytyväinen muun muassa kulmakarvoihini.
  • Piirtää. Lahjakkuutta ei juuri löydy, mutta tiettyyn pisteeseen asti piirtämisen voisi ehkä oppiakin.

laura pullinen blogi porilainen bloggaja lifestyle blogi suomalainen bloggaaja kolme asiaa

… jotka minun pitäisi tehdä
  • Sisustaa työhuone. Muutimme heinäkuussa isompaan asuntoon, mutta työhuoneeni koostuu edelleen kirjahyllystä ja viidestä banaanilaatikosta.
  • Aloittaa gradun tutkimussuunnitelman tekeminen. Että sellanen pieni projekti tulevalle vuodelle.
  • Laittaa kesävaatteita varastoon ja tuoda talvisemmat tilalle.
… joista stressaan
  • Työhuoneen sisustamisesta. Kyllä vain, tämä asia saa minut todella stressaantuneeksi, sillä projektin aloittamiselle ei vain ole ollut tarpeeksi aikaa.
  • Herkkulakosta, jota en ole vieläkään aloittanut.
  • Hellasta. Ja kahvinkeittimestä. Ja leivänpaahtimesta. Menikö ulko-ovi lukkoon? Jäikö pakastimen ovi raolleen? Laitoinko parvekkeen oven kiinni? Kotoa lähteminen kaikkine varmistamisineen on minulle noin 10 minuutin projekti…
… jotka saavat minut rentoutumaan
  • Pyöräily. Pyöräillessä saa samalla raitista ilmaa, mutta pääsee kovempaa vauhtia kuin kävellen. Polkiessa ei voi tehdä samalla mitään muuta, kuten räplätä puhelinta, ellei halua ajaa kolaria. Kuuntelen pyöräillessä usein podcasteja tai radio-ohjelmia.
  • Pinterest. Kauniiden sisustuskuvien, motivoivien quotejen ja herkullisten annosten pinnaillu eri boardeille on uskomattoman rentouttavaa. Minun boardeihin pääset tästä.
  • Tosi-TV, erityisesti ihmissuhde-tositelevisio. Ehdottomasti suosikkejani ovat viimeisen vuoden aikana olleet Paratiisihotelli, Temptation Island ja Hottikset. Laatua? Ehkäpä ei. Rentouttavaa? Ehdottomasti.
… joista puhun usein
  • Opiskelusta. Kuten todettu, olen tällä hetkellä yli-innoissani alkaneista maisteriopinnoista. Haluaisin puhua mielenkiintoisista kursseistani koko ajan.
  • Ruuasta. Aina yhden aterian syötyäni suunnittelen jo toista. Tämä on toisaalta ihan hyväkin asia, sillä meikäläisen hangry on jotain sellaista, mitä en soisi kovin monen todistavan.
  • Muista ihmisistä. Myönnän todellakin syyllistyväni juoruiluun ja muiden elämien spekulointiin, vaikka valtaosa näistä asioista eivät todellakaan minulle kuulu. Toisaalta, pyrin myös aktiivisesti jakamaan kehuja ja tarinoita muiden onnistumisista ympärilleni.
… jotka puen mielelläni päälleni
  • Mekot. Olen ehdottomasti mekkotyttö. Mekot ovat helppoudessaan paras asu päivään kuin päivään. Vaatekaappini suosikkeja ovat Sanna Naapurin sinikuvioinen silkkimekko, &Other Storiesin musta kaktusprinttinen kietaisumekko sekä Filippa K:n musta mekko, jonka yläosa on kietaisumallinen.
  • Vaaleansininen kauluspaita. Näitäkin on useampia kappaleita vaatekaapissani. Ne vaan näyttävät aina freesiltä!
  • Lenkkarit. Olen usein päivät liikkellä ja kulkupelini on joko polkupyörä tai jalat. Mukanani on yleensä laukku, joka sisältää puolet omaisuudestani, joten mukavuudenhaluinen kun olen, en korkoja usein jalkaani laita. Lempparilenkkarini ovat harmaat New Balanceni ja pari vuotta sitten hankitut Terhi Pölkin nahkatossut.
… joita en pue päälleni
  • Crop topeja. Koska en ole 14-vuotias, enkä menossa Weekend-festareille.
  • Valkoisia farkkuja. Ne näyttävät upealta monen päällä, mutta itse en saa niitä tyyliini istutettua.
  • Farkkushortsit. En (muistaakseni) ole ikinä omistanut, enkä tule omistamaan.

laura pullinen blogi porilainen bloggaja lifestyle blogi suomalainen bloggaaja kolme asiaa

… jotka haluaisin hankkia
  • Uusi läppäri. Nykyinen koneeni, vuonna 2010 hankittu Macbook Pro vetelee aivan viimeisiään.
  • Vuoden 2017 kalenteri. Syyskuun puoliväli, enkä vieläkään ole sitä tilannut, tämä on ihme! Olen vuosikausia ostanut Moleskinen Weekly Plannerin. Se on ihana ja käytännöllinen, mutta jotenkin kutkuttaa ajatus raikkaammasta kalenterilookista.
  • Uusi talvitakki. Olen totaalisen kyllästynyt viime vuosina hankkimiin takkeihin, vaikka pari niistä pääsee varmasti käyttöön tänäkin talvena. Nyt kiikarissa olisi vähän militaryhenkinen, ryhdikäs villakangastakki, mielellään mustana.
… joista unelmoin
  • Matkoista. Tällä hetkellä unelmoin House of Cards -fanimatkasta Washingtoniin, tutustumisesta mystiseen Marrakechiin, automatkasta Italian maaseuduille ja rentoilulomasta mille tahansa Kaakkois-Aasian paratiisisaarista.
  • Maisteriksi valmistumisesta. Pidin pari vuotta taukoa opinnoista ja nyt olen täynnä intoa. Olen asettanut itselleni aikatavoitteen, joka saattaa olla vähän turhankin kunnianhimoihinen, mutta hei – pitäähän sitä tavoitteita olla.
  • Artekilla sisustetusta, puhdaslinjaisesta, skandinaavisesta kodista. Work is in progress.
… joita pelkään
  • Sudenkorentoja. Sarjassamme järjettömät pelot, mutta niissä on vain jotain todella epäilyttävää.
  • Pimeää. Tämäkin lienee jotain lapsuuden peruja, joista en vain ole opettanut itseäni pois. Mieheni ollessa työmatkalla, saatan nukkua viikonkin valot päällä.
  • Epäonnistumista. Harmillista tässä on se, että olen huomannut jättäväni asioita tekemättä, koska pelkään ja vihaan epäonnistumista niin paljon. Tämä onkin yksi syksyn tavoitteeni – päästää irti epäonnistumisen pelosta ja ajaa itseni yhä useammin sille kuuluisalle epämukavuusalueelle.
… joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa
  • No se työhuoneen valmistuminen. Ja tämähän on kiinni vain ja ainoastaan minusta itsestäni.
  • Liikunnan ilon löytäminen. En vain saa itseäni niskasta kiini ja pääse takaisin treeniflow’hun. On vaan helpompi jäädä kotiin naputtamaan läppäriä, kuin lähteä salille.
  • Gradun tutkimuskysymyksen kirkastuminen. Olen aivan täpinöissäni aiheajatuksesta, joka minulla on, mutta se on liian laaja. Mutta kun haluan tutkia ihan kaikkea! Rajaaminen on vaikeaa.

 

Kuvat: Picjumbo

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Havaintoja kotona työskentelystä

Kotoa käsin työskentely on ihanaa, mutta vaatii myös melkoisesti suunnittelua. Listalla on itsestäänselvyyksiä, joista kuitenkin toisinaan tulee luistettua. Tähän postaukseen palaan itsekin, kun hommat alkavat riistäytyä käsistä.

gtd2_lauraeveliina

Mene pöydän viereen. Tämä varmaan tuntuu monesta naurettavalta havainnolta, mutta liian helposti jämähtää sohvalle epäergonomiseen asentoon koko päiväksi tekemään töitä. Tämä ei todellakaan tee hyvää kropalle, mutta ei myöskään mielelle.

Pidä taukoja. Työkaverien ympäröimänä tauot työskentelyyn tulevat usein luonnostaan, kun kahvitellaan ja lounastetaan yhdessä. Kotona tauot joutuu eri tavalla ottamaan. Läppäri kiinni ja puhelin sivuun. Itse tykkään tauoillakin tehdä jotain konkreettista, kuten tiskata tai laittaa pyykit, mutta myönnän olevani ihan tolkuttoman koukuttunut, ja nyt nolottaa, Candy Crush Sagaan.

gtd1_lauraeveliina

Suunnittele. Tämähän nyt on itsestään selvää. Työskentelen tällä hetkellä muutaman eri projektin kanssa ja olen huomannut parhaaksi tavaksi merkata kalenteriin, minkä parissa työskentelen minäkin päivänä. Tämä ei tietenkään aina täysin toteudu, mutta helpottaa huomattavasti töiden jakamista ja niihin keskittymistä.

Priorisoi. Kaikkea ei tarvitse ehtiä. Teen yleensä to do -listani viikoksi kerrallaan. Sen lisäksi, että aikataulutan listani, asetan kohdat myös tärkeysjärjestykseen.

Hae pikavoittoja. Pitkin päivää kannattaa tehdä nopeita pienempiä tehtäviä, jotka eivät vaadi ajallisesti paljon, mutta jotka vain on saatava tehtyä. Nämä pikavoitot kuitenkin lisäävät tunnetta, että saa asioita aikaiseksi ja ruokkii siten tuotteliaisuutta.

Jätä tilaa inspiraatiolle. Innostun todella helposti asioista ja haluan hetivälittömästinyt tutkia ja kokeilla lisää. Tälläiset impulssit ruokkii luovuutta, joten surutta käytän uusien ideoiden ja ajatusten kehittämiseen aikaa työpäivistäkin.

gtd3_lauraeveliina

Laittaudu. Tällä on uskomaton psykologinen vaikutus! Itse yritän sopia tapaamisia aina samalle päivälle, jotta muina päivinä pystyisin keskittymään katkemattomasti töihin. Tästä johtuen vietän toisinaan päiväni jokaisen kotonatyöskentelevän luottoasussa eli verkkareissa. Kuitenkin ehostautumalla olo on välittömästi skarpimpi ja hommat tulee hoidettua tehokkaammin.

Vähennä ärsykkeitä. Kun ympäristö on siisti, eikä hoitamattomat kotihommat kuumottele selän takana, on helpompi keskittyä töihin. Tällä on myös se loistava vaikutus, että kotityötkin tulee tehtyä rivakammin. Ehkä.

… Ja nyt taidan siirtyä sohvalta sinne pöydän viereen.

Laura

Postauksen kuvat ovat osa CharmedGTD -kuvahaastetta, joka kestää koko maaliskuun. Lisää voi katsoa Instagramista!

Taas puhelimella

”No kiva, sä oot taas puhelimella!”

Tämä lause kuuluu kotonamme usein, sekä minun että puolisoni suusta (tosin turhautuneisuutta usein korostaa vielä ärräpää tai pari).

Puhelimella olo tarkoittaa lähes tulkoon kaikissa tapauksissa sosiaalisen median käyttämistä. Tutkin omaa puhelintani. Pelkästään päävalikossani, eli aktiivisimmassa käytössä, on kuusi some-sovellusta. Kansioihin kerättynä, eli niitä joita käytän vähemmän, löytyy ainakin toinen mokoma. Onhan se järjetön määrä. Jo pelkästään jos laskee, että käyttäisin jokaista sovellusta 10 minuuttia päivässä, on lopputulos miltei tunti.

Tietenkin puhelimeen tallentuu myös ihania hetkiä.

Toki sosiaalinen media on minulle työkalu ja suuri osa työprojekteistani liittyvät nimenomaan some-viestintään. Tällä hetkellä esimerkiksi ylläpidettäviä Facebook-sivuja on jokaiselle sormelle. Puhelin on sekä paras kaverini että kiusantekijä. Some-mielessä puhelimesta on valtava apu, sillä eihän kaikkia kanavia pysty edes läppäriltä käsin käyttämään. Yleensä puhelin on kädessä näppärämmin, kun tilanne vaatii nopeaa reagointia. Reagoinnin nopeuden ja helppouden vuoksi sitä huomaakin olevansa koko ajan valmiustilassa. Vaikka olisikin lopettanut työt päivältä, olen jatkuvasti saatavilla. Läppärin kannen saa kiinni. Saisi tietenkin puhelimenkin suljettua, mutta tietenkin haluan olla saatavilla ystävilleni. Työasioissa haluan kuitenkin edes jossain määrin määritellä milloin olen tavoitettavissa. Viestien määrä on kuitenkin niin valtava, että somessa työn ja vapaa-ajan raja hälvenee, jopa poistuu. Vai voiko joku käsi sydämellä sanoa, ettei koskaan hoitaisi myös henkilökohtaisia asioitaan työaikana somessa?

Palatakseni tuohon parahdukseen, joka meillä kuuluu liian usein. Latasin puhelimeeni äsken Moment-sovelluksen ilmaisversion. Se laskee kuinka monta kertaa päivässä puhelimeen tarttuu ja kuinka pitkään sitä käyttää. Maksullisissa ominaisuuksissa appiin voi muun muassa määrittää ajan, jolloin puhelin ei saa olla käytössä. Aion seurata puhelimenkäyttöäni seuraavan viikon ajan ja koitan selvittää järkevän ja turhan käytön määrät. Ensi viikolla siis seurannan tuloksia ja mietteitä siitä!

Sovelluksella voisi seurata myös perheenjäsenten puhelimen käyttöä. En ole vielä ehdottanut haastetta puolisolle.

Laura

Tämäkin postaus on puoliksi puhelimella kirjoitettu.

5 x TED – Inspiraatiota päivään

Tämä nyt ei varmastikaan tule kenellekään yllätyksenä: TED Talkit ovat varma inspiraation lähde. Tässä muutama viime aikoina minuun kovasti vaikuttanut puhe.

Katso, jos vakilauseesi on ”En mä ehdi, kun mulla on niin paljon töitä.”

”I said yes to less work and more play… The more I play the more I feel the hum.”
Shonda Rhimes: My year of saying yes to everything

Katso, jos huomaat usein käyväsi keskusteluja, joiden sisältöä et pysty jälkikäteen muistamaan.

”It is not the same. It is never the same. All experiences are individual. And more importantly: It is not about you. You don’t need to take that moment to prove how amazing you are or how much you have suffered.”
Celeste Headlee: 10 ways to have a better conversation

Katso, jos tingit yöunistasi töiden ja harrastusten vuoksi.

”The way to be more productive, more inspired, more joyful life is getting enough sleep.”
Arianna Huffington: How to succeed? Get more sleep

Katso, jos podet shoppailukrapulaa.

”If you are surrounded by the right people the will not only get it, they will appreciate it.”
Jessi Arrington: Wearing nothing new

Helposti TEDien valtavasta valikoimasta tulee valittua niitä, jotka liippaavat läheltä omia työtehtäviä ja projekteja. Kuitenkin monesti melkeinpä inspiroivinta on kuunnella ammattilaisia jostain täysin vieraalta alalta. Itse ainakin inspiroidun aina ihmisistä, alalta kuin alalta, jotka ovat itse a) oman alansa asiantuntijoita ja b) loputtoman innostuneita asiastaan.

Katso, jos vaan haluat virkistää ajatuksiasi aivan jollain muulla.

”It seems highly unlikely that the geometric signs from Ice Age Europe were truly abstract written characters. Instead, what’s much more likely is that these early artists were also making counting marks as well as creating stylized representations of things from the world around them.
Genevieve von Petzinger: Why are these 32 symbols found in ancient caves all over Europe

Kuulen mielelläni myös teidän TED-suosikkeja!

Laura

Ämpärilista

Rakastan listoja. Uskon siihen, että kun asian kirjoittaa tai sanoo ääneen, se konkretisoituu ja toteutuu. Siksi minullakin on bucket list. Osa listan asioista on hölmöjä juttuja, osa olisi helppo toteuttaa pienellä vaivannäöllä ja osa todella isoja haaveita.

Aloin kirjoittamaan tätä postausta ja mietin, miten jaottelisin nämä unelmat. Vaikeasti toteutettavat, helposti toteutettavat, suorastaan mahdottomat ideat jne. En kauaakaan ajatellut näitä kohtia, kun tajusin, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, mikään ei ole mahdotonta. Suurin osa asioista vaatii vain aikaa, monet pidempää rahan säästämistä.

bucketlist

Muutamia esimerkkejä bucket listaltani:

  • Verenluovutus. Siis mikä siinä on muka niin vaikeaa? Pieni juttu, josta olen puhunut jo vuosikausia, silti en vain saa sitä tehtyä. Kuka lähtee mukaan?
  • Tatuointi. Kuva on valmiina, paikka on valmiina, vain ajanvaraus puuttuu.
  • Benjihyppy ja laskuvarjohyppy. Kumpikin mahdollisia ihan joka kesä!
  • Meditointi ja jooga. Olisi ihan hyvä osata rauhoittua, eikä paremmasta liikkuvuudesta todellakaan olisi haittaa.
  • Kirjoittaa kirja. En toistaiseksi yhtään tiedä mistä aiheesta, mutta kirjan haluaisin kirjoittaa joka tapauksessa.
  • Matkustamiseen liittyvät unelmat. No niitähän riittää! Kohteita on monia ja haluaisinkin käydä jokaisessa maanosassa. Yksi matkustamiseen liittyvä unelma on myös yksinmatkustaminen. Reissuun tulee aina lähdettyä jonkun kanssa. Olisikin kiinnostavaa lähteä matkalla omassa loistavassa seurassani.

Kokoajan täydentyvä bucket listani on Pinterestissä. Tsekkaa sieltä!

Laura

Kuva: The Great Bucket List Challenge

Naps, naps

Joku teistä ehkä lukikin Flouncesta meikäläisen uudenvuodenlupaukset. Poikkeuksellisesti voin kertoa, että nyt, helmikuun puolivälissä, olen käytännössä jo lunastanut niistä molemmat!

Viime perjantaina nimittäin jännitti. Iltapäiväksi oli nimittäin aika varattuna Ekokampaamo Hennaamoon. Jotta en jänistäisi viime hetkellä, kerroin varatusta kampaaja-ajasta kaikille, kas kun en ohikulkijoita vielä pysäyttänyt matkalla Hennaamoon. Pahoittelut siis lähipiirille siitä…

Lähtötilanne. Olihan sitä melkoisesti.

Miksi sä sitten teet sen, jos et kerran halua?, kysyi työkaveri vielä samana päivänä. Kyse ei ollutkaan siitä, nimittäin jo pidemmän aikaa olin halunnut leikata hiukset lyhyemmiksi.  Syitä tähän oli monia, mutta yksi tärkeimmistä oli niiden hankala hoito. Ilmeisesti hormonaalisista syistä ennen helppohoitoiset kutrini alkoivat takkuuntua niin pahasti, etten yli puoleen vuoteen voinut kuvitellakaan pitäväni hiuksiani auki. Takkuuntumista ei helpottanut ollenkaan se, etten yksinkertaisesti ylettynyt selvittämään itse näitä solmuja. Mitä iloa on ihanista pitkistä hiuksista, jos niitä ei voi edes esitellä? Tiesin myös, että lyhyempi malli todennäköisesti sopisi minulle hyvin, jopa paremmin. Senttejä kun ei varteen ole järin isolla kädellä annettu ja pyöreähköihin kasvoihin usein sopii malliltaan mielummin lyhyt kuin pitkä tukka.

Syy leikkaamisen pitkittämiseen olikin täysin pääni sisällä. Kuten jo Flouncen juttussa kirjoitin: ”Toisella on upeat sääret, suuret nappisilmät tai täydellisen malliset kulmakarvat – minulla on aina ollut pitkä ja paksu tukka, se on ollut mun juttu.” Hiukset on varmasti jokaiselle tärkeä osa ulkonäköä, mutta minulle se tuntui olevan jotain vielä enemmän, melkeinpä osa identiteettiä. Olen siinä mielessä turhamainen, että tietenkin nautin siitä, että hiukseni usein saivat huomiota niin lähipiiristä kuin tuntemattomiltakin. Ihan tosissani mietin, että jos nämä nyt leikkaan, niin eihän minussa ole sitten enää mitään erityistä.

Tässä kasassa ei ole puoletkaan lähteneistä kutreista. Raakaleikkauksessa lähteneet pitkät pätkät olivat tässä kohtaa jo kierrätyksessä.

En silti osannut ajatella kuinka paljon voisi kampaajakäyntiä jännittää. Tyypilliseen tapaani hermostuneena lähinnä nauroin, kun suojaviitta vedettiin päälleni. Tuntui, että sydän jätti lyönnin välistä jokaisella saksien napsahduksella. Helpotuksen huokaus pääsi, kun raakaleikkaus oli tehty. Peilikuvasta näin vain oikean ratkaisun – ja päänahkakin tuntui kevyemmältä…


Raakaleikkauksen jälkeen minulle tehtiin syväpuhdistava merilevähoito. Kuten lähtötilannekuvasta näkyy, hiukseni huusivat kosteutusta. Merilevähoito kosteuttaa hiusta ja päänahkaa, mutta on samalla tehokas syväpuhdistaja. Merilevähoito puhdisti hiuksista kemikaalijäämät ja sitä käytetään yleensä ennen kasvivärjäykseen siirtymistä. Hoidon jälkeen siirryin käyttämään luonnontuotteita myös hiustenhoidossa, joten halusin puhdistuksen detox-vaiheen minimoimiseksi, joka olisi saattanut tapahtua hyyppäämällä synteettisistä tuotteista kertaheitolla luonnontuotteisiin. Hoito vaikutti lämpöhauteessa parisenkymmentä minuuttia ja meikäläisen kuiva hamppu vain imaisi levän sisäänsä – hoito tuli siis tarpeeseen. Kesällä ennen häitä hiuksiini laitettiin paljon vaaleaa raitaa, mutta se sai nyt olla tältä erää viimeinen kerta, kun synteettisiä värejä hiuksiini laitan.

Kuvan valotus on vähän hassu, nimittäin hiukseni todellisuudessa vaalenivat syväpuhdistuksen ansiosta!

Puhdistuksen ja pesun jälkeen malli siistittiin ja suoristettiin. Hymyilin kuin riemuidiootti koko ajan, olin niin tyytyväinen uuteen tukkaani! Leikkauksen jälkeen jopa ajattelin, että olisihan siitä vielä pari senttiä voinut ottaa pois, mutta tällä pituudella mennään ainakin hetki. Hiukset menee vielä kivasti ponnarille esimerkiksi treenien ajaksi, mutta muuten on ollut ihanaa pitää hiuksia auki! Enemmän laittamista lyhyt tukka tosin vaatii. Pitkän tukan etu oli, että sen pystyi vain antaa olla tai heittää ponnarille, ja se näytti silti kivalta. Lyhyemmässä mallissa on enemmän vaivaa, mutta toisaalta se näyttää ainakin omaan silmääni skarpimmalta.

Nyt viikon jälkeen hiukset alkavat jo asettua omiin uomiinsa.

  Laura