Ystävänpäivänä

Monessa koulussa halaillaan tänään, ystävänpäivänä.

Niin tehtiin meidänkin yläasteella. Kaulassa roikkui vaaleanpunainen kartonkisydän. Halauksen jälkeen kirjoitetiin toisen sydämeen oma nimi. Päivän päätteeksi suoritettiin laskutoimitus, parhaimmillaan kartonki oli kummaltakin puolelta täynnä nimmareita.

14-vuotiaalle minulle yksi halaus, yksi nimi oli merkityksellinen. Jännitin etukäteen. Odotin oikeaa hetkeä. Päivänä, jona kaikki halailivat toisiaan, suunnittelin vain yhtä hetkeä.

Rento musiikintunti voisi olla oikea hetki, olikin. Voisi siinä muutenkin yhdessä touhutessa, ohimennen, suorittaa tämän perinteen – vaikka hetken olisi halunnut olevan kaikkea muuta kuin ohimenevä suorite.

Hermostuneisuus piti peittää, tämä oli vielä salaisuus. Aavistaisiko joku jotain? Jännittävä kohtaaminen tuntui korostetun rennolta. Viimeistään tästä nyt joku arvaa! Näkee hermostuneisuuden, oivaltaa.

Se yksi halaus oli ainut asia, jota muistin koko päivästä. Kartonkisydän lienee vielä tallessa jossain. Muistan yhä, missä kohdassa korttia lyijytäytekynällä kirjoitettu nimi on. Vaalin sitä kuin aarretta, salaa tietenkin.

Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, jaan sukunimeni tuon tyypin kanssa.

 

TallennaTallenna

PYSY POSITIIVISENA! | 5 x 3 hyvää asiaa juuri nyt

Muistoja blogimaailman alusta – kaiken maailman haasteet! Tämä 5×3-haaste on pyörinyt alkuvuoden ajan blogeissa ja päätinpä minäkin nyt tarttua siihen.

Vuodenvaihde on ollut aika raskas, vaikka siihen on sisältynyt poikkeuksellisen paljon upeita uusia juttuja. On vaikea hyväksyä, että nekin voivat käydä mielen päälle, ja positiivista asennetta on välillä koeteltu. On ollut stressikiukkua ja väsymystä, mutta myös paljon uusia ideoita ja innostusta. Ristiriitaista. Siksi onkin hyvä muistuttaa itseään ihan konkreettisesti siitä, että asiat ovat hyvin.

Kolme hyvää asiaa päivissäni

✖ Monipuolisuus. Freekku-henkisessä työssä päivät eivät todellakaan ole toistensa kaltaisia. Monipuolisten työjuttujen vastapainoksi vapaa-ajallakin saan haastaa itseäni erilaisissa jutuissa esimerkiksi nuorkauppakamarissa.

✖ Toimisto. Koko viime vuoden paras juttu oli yhteenmuutto Millan kanssa ja Pumpulikadun synty. Koen joka päivä suunnatonta iloa toimistolle tallustellessani.

✖ Nälkä. Tämä kuulostaa nyt ehkä hölmöltä ilon aiheelta, mutta olen todella tyytyväinen siihen, että olen aikanaan omaksunut tasaisen ruokailurytmin. Kellontarkka nälkäni on välillä vähän naurettavakin, mutta sen avulla pysyn pirteänä ja toimintakykyisenä välillä pitkiksikin venyvät päivät.

Kolme hyvää asiaa minussa

✖ Iloisuus. Perusasenteeni elämään on positiivinen. Huonot päivät toki minullakin on, mutta pystyn nopeasti näkemään asian kuin asian positiivisessa valossa.

✖ Empaattisuus. Eläydyn muiden tunteisiin vahvasti. Tästä syystä väitän ymmärtäväni ihmisten toimintatapoja tai reaktioita monissa tilanteissa paremmin.

✖ Intuitiivisuus. Intuitioni on herkkä ja harvoin väärässä. Aistin nopeasti ihmisten oikean luonteen ja päätösten seuraukset ennalta. Koen, että olen tehnyt suurimmat virheet elämässäni, kun olen tukahduttanut intuitioni syystä tai toisesta.

Kolme hyvää asiaa elämässäni

✖ Parisuhde. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yläasteelta saakka, olemme kirjaimellisesti kasvaneet yhdessä aikuisiksi. Meillä on kummallakin omat elämämme ja omat tavoitteemme, emmekä ole ikinä nysvänneet vain kahdestaan. Siinä varmasti yksi syy siihen, että suhteemme on pysynyt niin kauan hyvänä. Ja onhan se nyt ihan parasta, että ei tarvitse kuluttaa aikaansa tai henkisiä resurssejaan parisuhteen tai yhden illan juttujen etsimiseen.

✖ Haaveet. Olen aina ollut haaveilijaluonne. En kuitenkaan maalaile taivaanrantoja, vaan unelmani ovat arkisia, tavallisista ja saavutettavia asioista: seuraavasta lomamatkasta, toimivammasta vaatekaapista, uudesta sohvasta, omasta koirasta ja voimakkaammista käsilihaksista.

✖ Työ. Vaikka yrittäjänä toimiminen on aina välillä stressaavaa, on huojentavaa saada tehdä työkseen sitä mistä nauttii. Tienaisin varmasti paksumpaa tilipussia jonkun toisen alaisena, mutta silloin myös menettäisin vapauden määrittää omat työaikani ja mikä tärkeintä, työkaverini.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

✖ Reissut. Matkailu, vaikka se onkin syntisen epäekologista, on elämän suola. Tänäkin vuonna pääsen onneksi reissaamaan lähelle ja vähän kauemmas. Varauksia ei vielä ole tehtynä, mutta suunnitelmia on sitäkin enemmän. Ja se on melkeinpä parasta reissaamisessa.

✖ Lomat. Viime vuodesta oppineena aion pitää tänä vuonna enemmän vapaata. Superiloiseksi minut tekee se, että näillä näkymin voin pitää töistä vapaampaa vuoden tärkeimpänä viikkona, eli SuomiAreena ja Pori Jazz -viikolla heinäkuussa!

✖ Tauko. Sain viime viikolla viestin, että minut on valittu Tauko Designin brändilähettilääksi kevään ajaksi. Jee! Tästä kuulette lisää pian.

Kolme hyvää asiaa blogissani

✖ Ideat. Minulla on tällä hetkellä paljon uusia ideoita tämän sivun kehittämiseksi. Paljastan tässä vaiheessa, että sivun nimi tulee vaihtumaan ja sisällöt hieman muuttumaan. Tästä lisää keväällä.

✖ Toimivuus. Kärsin koko syksyn massiivisista ongelmista sivupohjan kanssa ja sivusto kaatui aivan liian usein. Nyt pohja toimii suhteellisen hyvin ja olen ollut siihen tyytyväinen. Kehityskohteita on aina (esim. kommenttiboksi – anteeksi, se on suoraan sanottuna perseestä tällä hetkellä!), mutta pääpiirteissään toimivuudesta ei tarvitse enää huolehtia.

✖ Kuvat. Kun jakaa toimistonsa valokuvaajan kanssa, on helppo saada hyviä kuvia blogiin nopeallakin aikataululla. Kuten vaikka tähän postaukseen. Kiitos Millalle niistä!


Elämä on siis kaikin puolin aika jees. 

TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

KUKA MINÄ OLEN?

Luin upean Jenni Alexandrovan blogista postauksen, joka pysäytti jo otsikollaan: Kuka olet, jos et ole yhtään mitään? 

Postauksessaan Alexandrova pohtii sitä, kuinka esittelemme itsemme aina arvon, tittelin tai muun meriitin kautta – johonkin saavutettuun, usein rahaan tai valtaan liitettävään ominaisuuteen perustuen.

Kuka sinä oikeasti olet? Ilman nimeä, ammattia tai asioita, joita olet saavuttanut? 

lauraeveliina.com, laura pullinen, luovaalla

Minä olen…

… ainut lapsi, joka on naperona saanut kaiken mahdollisen huomion, mutta ei silti osaa nauttia huomion keskipisteenä olemisesta

… vaiheilija, joka ei halua mahtua mihinkään  lokeroon

… innostuja, jonka mielestä paras vaihe kaikessa tekemisessä on suunnittelu

…. optimistinen realisti, joka palauttaa itse itsensä pilvilinnoista maan tasalle

huijarisyndroomasta kärsivä oman elämänsä girlboss

…  intuitiivinen idealisti, joka uskoo joka tilanteessa gut feelingiin 

… tunteella käyvä ylianalysoija, jolla itku ja nauru ovat yhtä herkässä

… tyypillinen kaksonen, jolle päätöksenteko on välillä hankalaa, sillä asioissa on niin monta eri puolta ja näkökulmaa

… vitkasteluun taipuva perfektionisti (kaksosen piirre tämäkin), jolle avun pyytäminen on vaikeaa

… ajatteleva keskustelija, joka jäädessään hiljaiseksi ei missään nimessä ole poissaoleva – päässä on vain niin monta ajatusta ja näkökulmaa, ettei niitä ehdi prosessoida

lauraeveliina.com, laura pullinen, luovaalla

Kuka sinä olet?

 


Kuvat syyskuulta 2017, Milla Grönman. 

 

 

PÄIVÄ KANSSANI | 4.10.2017

Päivä kanssani -postaukset ovat aina olleet suosikkejani niin blogeissa kuin vlogeissakin. Siksipä yhtenä tuikitavallisena keskiviikkona kuvasin päiväni sisällön teille.


7.30

Herätyskello pirisi ensimmäisenä kerran seitsemältä, mutta koska olen torkuttaja, aukesivat silmät vasta hetken kuluttua. Selasin päivän Satakunnan Kansan ja vastasin ekoihin meileihin peiton alta.

Viimeiset unihiekat pyyhkäisin edellisessä postauksessa mainitsemallani Cattierin kasvovedellä. Iho tuntui kaipaavan superkosteutusta, joten tällä kertaa levitin iltarutiineihini kuuluvan arganöljyn kasvoilleni myös aamulla.

ps. Olenko ainoa, jolta aina katoaa korkit tuotteista?


8.15

Aamukahvi ja aamiainen, joiden seurana noin puolen tunnin ajan katson joko tubevideoita tai jotain sarjaa. Tykkään juoda kahvini tuollaisesta laakeasta mukista, mutta siinä on ongelmansa. Olen nimittäin todella hidas kahvinjuoja, ja tällaisissa mukeissa kahvi jäähtyy nopeammin kuin olisi tarpeen.

Tällä hetkellä kaapissa on Pauligin New York -kahvia. Ihan jees, voisin ostaa uudelleenkin. Kuitenkin tätä ennen testissä oli ekaa kertaa Pauligin kaupunkikahvien uutuus Barcelona. Se oli paahtoasteeltaan tummempi ja maultaan jollain tavalla runsaampi kahvi. Juon kahvini maidon kanssa, jolloin itse tavarankin tulee olla hiukan tuhdimpaa.


9.00

Perjantaille suunnittelemani haastattelu siirtyikin jo tälle iltapäivälle. Päätän pitää kotitoimistopäivän, jotta voin keskeytyksettä keskittyä vielä haastattelun researchiin.

To do -listalla tälle päivälle oli myös esimerkiksi Aarrekidin tiedotusta ja pr-juttuja sekä yhden uuden projektin suunnittelua.


12.45

Nälkä! Ajatuksenani oli lähteä tuulettamaan ajatuksia ja syödä lounas ulkona. Kiitos kuitenkin vatsakivun ja liian myöhään otetun särkylääkkeen (ladies, you know the deal), valitsin kotona rauhoittumisen.

Siispä kaapit tyhjäksi ja lohturuokaa kehiin. Nuudeleita, porkkanaa, palsternakkaa, pähkinöitä, kevätsipulia, limeä ja paaljon mausteita. Seurana vielä lukematta olleet jutut uusimmasta Trendistä.


13.15

Kotilounaspäätöksen vuoksi tästä tuli myös meikitön päivä, sekin on välillä tosi jees.

Iltapäivän ajan keskityin loppupäivän haastatteluun. Teen puhelinhaastikset aina kuulokkeet päässä, koska silloin käteni vapautuvat näppäimistön naputtamiselle. Olen yksinkertaisesti nopeampi kirjoittamaan muistiinpanot koneella kuin käsin. Näin saan taltioitua tekstiin pitkiä pätkiä sanasta sanaan haastateltavan puheen kanssa. Etuna on myös se, että muistiinpanoista saa parin päivänkin jälkeen jotain selvää…

Ja voi pojat, kuinka inspiroiva olikaan tuo työpäiväni päättänyt haastis! Olisin voinut jatkaa juttua haastateltavani kanssa loputtomiin. Sen verran voin valottaa, että teemana oli luovuus työelämässä – kyllä, siitä on viime aikoina tullut suosikkiaiheeni. Lopputulos luettavissa aikanaan, kerron sitten!

16.00

Pakko päästä liikkeelle! Tehokas 45 minuuttinen, pidempään ei salilla fokus pysy.

Olen herätellyt pitkän treenaamattomuuden jälkeen salikissaa sisälläni. Salille on matkaa kolme korttelinväliä ja käytännössä minun on vaikea olla ohittamatta sen sisäänkäyntiä vähintään kerran päivässä. Tekosyitä salilla käymättämyyteen ei siis juurikaan enää ole.

Aivan ihastuttava keltainen valo, muuten.

17.00

Kotona taas. Suihkuun ja Tuija Pehkosen radioselfien kuuntelua, vieraana tänään oli Susanna Laine. Jääkaapissa ja pakastimessa oli jämäruokia, joten kokkailupuuhiin ei tarvinnut suuremmin ryhtyä. Jes.


18.00

Kotivaatteet ja sohvahengailua. Ihme ja kumma, minullakaan ei ollut iltamenoja, joten molemmat omissa sohvannurkissaan puuhasivat omia juttujaan. Yleensä näihin aikoihin olen alkanut laittaa puhelimen älä häiritse -tilaan, jolloin notifikaatiot sammuvat kaikista appeista. Näin päätän itse milloin tsekkaan somet – vai tsekkaanko enää ollenkaan.

Myöhemmin illalla vielä yksi jakso The Americansia Netflixistä. Näyttää siltä, että sohva syö meidät koko loppusyksyksi, sillä yhteisistä suosikkisarjoista on tulossa uusia jaksoja – Designated Survivorista tulee uusi jakso tänään, Stranger Things alkaa parin viikon kuluttua ja tämä nyt pyörivä The Americans on vielä aivan vaiheessa! Kiitokset Netflixille tästä pakkorentoutumisesta.

***

Viimeisen kerran katsoin kelloa joskus puoli yhdentoista maissa. Tämä oli kyllä niin tavallinen päivä, kun voi olla. Ehkä jopa tylsä näin postausmielessä. Seuraavalla kerralla taltion jonkun tapahtumarikkaamman päivän!

5 x HARMITTAA

Minut tunnetaan aika positiivisena tyyppinä. Hyvin nopeasti löydän ärsyttävistäkin tilanteista valoisan puolen. Positiivinen ajattelu vie pitkälle, näin olen aina ajatellut.

On kuitenkin muutamia arkipäiväisiä asioita, jotka saavat vereni kiehumaan ja verenpaineeni pomppaamaan hälyttäviin lukuihin nanosekunnissa.

via GIPHY

SUOMEN KESÄSTÄ VALITTAMINEN.

”No onpa taas kesäsää! Missä se kesä on? Joko se meni? Suomen kesä –  kylmä ja vähäluminen.”

Kukaan ei voi säätilalle mitään. Miksi sitä pitää vatvoa, oikein kieriskellä siinä, että hellelukemiin ei tänä kesänä ole päästy niin usein kuin keskimääräisesti? Tartu siihen kuuluisaan hetkeen ja tee jotain muuta kuin reissu rantsuun.

Ja tässäkin asiassa ennen oli tietenkin kaikki paremmin. Kyllä ennen oli kesät kuumia ja talvet runsaslumisia. Ei ollut.

 

PÄIVÄMÄÄRÄSSÄ ON KAKSI JÄRJESTYSLUKUA. 

Mikä hitto siinä on niin hankalaa, että myös kuukautta merkitsevän numeron jälkeen tulee piste? Tänään on kahdeskymmeneskuudes päivä seitsemättä, ei kahdeskymmeneskuudes päivä seitsemän.

Myönnän. Minussa on hieman kielipoliisin vikaa, vaikken itsekään mikään kävelevä kielioppikirja ole. Jostain syystä yhdyssanavirheet ja pilkkusäännöt ovat minulle ihan sama tämän rinnalla. Tämän pikkuriikkisen kärpäsen kakan kokoisen pisteen puuttuminen saa sappeni kiehahtamaan ja heittämään kuperkeikan.

Tätä näkee ihan jokapäiväisessä kommunikoinnissa, jolloin se on yhtä helppo antaa anteeksi kuin mikä tahansa näppäilyvirhe. Kuitenkin aivan liian usein piste puuttuu myös isojen organisaatioiden viestinnässä, jopa suurissa kadunvarsijulisteissa – siis sisällöissä, jotka olettaisi olevan monta kertaa oikoluettuja. Argh!

 

via GIPHY

PYÖRÄT VOI LAITTAA JOKAISEEN KOLOON TELINEESSÄ.

Vielä jollain tavalla ymmärrän sen, että ihmiset jättävät penkeille tyhjiä paikkoja tuntemattomien ihmisten väliin. Mutta miksi näin pitää toimia myös polkupyörien kanssa?

”Tuo punainen Jopohan saattaa vahingossa koskettaa keltaista Tunturiani! Se voisi aiheuttaa kiusallisen tilanteen! Awks!”

Tämä temppuilu pyörätelineillä oikeasti hankaloittaa elämää. Pyöriä parveilee telineen liepeillä miten sattuu, jolloin nätisti fillarinsa telineeseen laittanut joutuu raivaamaan tiensä ensin pyöränsä luokse ja sitten vielä sen kanssa pois pyörämerestä. Ja tarvitseeko sanoa, että pyörät on myös hankalampi varastaa, jos ne ovat telineessä kiinni?

Tosin tämä ei ole minulle enää ongelma. Minä kun en varkauden johdosta enää pyörää omista. Seuraavalle ärsytyslistalle: PYÖRÄVARKAAT.

 

KIELLETTYÄ SNÄPISSÄ: KEIKKATALTIOINTI, ÄÄNTÄ MUOKKAAVAT FILTTERIT JA JATKUVA TOISTO

Ai, olet keikalla? Elämäsi parhaalla? Kiva tietää! Jos haluan nähdä keikan, etsin YouTubesta keikkataltioinnin. En nimittäin halua nähdä keikkaa perunalla kuvatuissa kymmenen sekunnin palasissa. Pari kuvaa riittää. Ja ehkä yks video. (Tähän olen syyllistynyt myös itse. Olen siitä syvästi pahoillani.)

Mitä sinulle kuuluu? Kerro ihmeessä kuulumisesi pupunkorvat otsalla kimittävällä äänellä. Niinhän sinä muutenkin tekisit, jos kohtaisimme kadulla.

Ja ei. Mikään, ei mikään snäppisi ole niin hauska, informatiivinen tai mielenkiintoinen, että haluaisin katsoa sen My Storyssasi useita kertoja putkeen.

 

via GIPHY

Ja lopuksi listan viides, ehkäpä naurettavin ärsytyksen aihe:

RUOKAILUVÄLINEEN TIPPUMINEN LATTIALLE. 

Jep. Se ääni, joka syntyy teräksisen haarukan tai muun ruokailuvälineen tipahtaessa lattialle, saa minut täysin raivon partaalle parin sekunnin ajaksi. En tiedä miksi, en osaa eritellä syytä. Tuo ääni vain saa meikäläisen flippaamaan totaalisesti. Kanssani asuva henkilö voi tarvittaessa todistaa.

via GIPHY

 

Yhteenveto: Elämä on aika kivaa.

Viisitoistavuotiaalle

Kaksikymmentäviisi vuotta kolahti mittariin tänään niin että paukahti. Ikäkriisi kolkuttelee ovella, vaikka turhaahan se on.

Sitä joskus ajatteli, että 25-vuotiaana ihminen olisi jo todella aikuinen. Nauran paskaisen naurun näille ajatuksille nyt. Onko ihminen koskaan aikuinen sillä tavalla, kun lapsena luuli aikuisten olevan? Epäilen.

Kymmenen vuotta sitten olin siis 15-vuotias. Olin juuri päättänyt kasiluokan, varmaan siinä ysin hujakoiden keskiarvolla. ”Eihän ne ees sovi yhteen”, supistiin koulun käytävillä minusta ja uudesta poikaystävästäni – nykyisestä aviomiehestäni. Olin riipaissut ensimmäisen Red Cat -kännin. Odotin Kroatian matkaa, kesätöiden alkamista ja rippileiriä. Elämä oli juuri sellaista teinin elämää kun vaan voi kuvitella – sekavia kaverisuhteita, ensisuudelmia, vaihtelevia draamanaiheita, salaisia iltamenoja.

Helppoa ja huoletonta, mutta ah-niin-vaikeaa teinin elämää. Tämän haluaisin sanoa 15-vuotiaalle itselleni.

 

Rakas 15-vuotias Laura,

Ihan ensiksi, kun tämä asia sinua kuitenkin mietityttää: Sinä olet kaunis juuri sellaisena kuin olet. Et tarvitse pidempää tukkaa, tummempaa rusketusta, laihempia reisiä tai korkeampia korkoja. Etkä varsinkaan vaaleampia huulia. Olet juuri hyvä, olet sinä.

Olen onnellinen sinun puolestasi, että olet jo nyt löytänyt poikaystävän, jonka kanssa voit olla oma itsesi. Hän tulee tekemään sinut onnelliseksi koko loppuelämäsi, mutta senhän sinä jo alitajunnassasi tiedätkin.

Sinulla on kunnianhimoa jo nyt. Menet määrätietoisesti kohti uusia haasteita. Välillä voisit hengähtää – kaikessa ei tarvitse olla täydellinen. Toisinaan ihan hyvä riittää.

Kannat välillä liiaksikin asti muiden murheita, mutta sellainenhan sinä olet. Muista kuitenkin, ettei sinun aina tarvitse olla rauhanvälittäjänä muiden sotkuissa. Sinun ei tarvitse pelastaa koko maailmaa.

Pidä pääsi, vaikka jotkut ympärilläsi koittavat saada sinua alas. Olet iso persoona pienessä koulussa. Sinusta todella on vaikka muille jakaa. Se ärsyttää monia. Älä sinä ärsyynny siitä. Ulospäinsuuntautuneesta persoonastasi tulee olemaan sinulle vain ja ainoastaan hyötyä. Älä siis tee itsestäsi pienempää.

Pidät itseäsi lähes aikuisena jo nyt, vaikka totuus on tietenkin toinen. Saat vielä olla teini, joten ole. Pidä hauskaa. Itke ja naura yhtä kovaa. Hölmöile vähän. Ole sinä, jatkossakin.

Terveisin
Laura 25 v.

Kuva: Milla Grönman