UNOHDA JO MULTITASKING | Keskittyminen tekee hyvää

Maaret Kallion eilinen kolumni sai minut kaivamaan esiin tämän luonnoksissa maanneen tekstiraakileen.

Harkinnan hienous on vasta tekemässä nousuaan, mutta edelläkävijät osaavat vaalia sen arvoa jo nyt, kirjoittaa Maaret Kallio.

Ja se on kuulkaa just näin.

Tilanne on sinulle varmasti tuttu:
Istut palaverissa. Keskustelu ajautuu raiteelle, joka ei varsinaisesti kuulu tontillesi. Otat luurin käteesi, kurkkaat ihan nopeasti somen ja sähköpostin. Hetkessä olet totaalisen pihalla keskustelusta, johon sinun odotetaankin ottavan osaa.

Tai:
Kirjoitat raporttia. Ruudulle ilmestyy ilmoitus sähköpostista. Tuttu lähettäjä, vastaus aiemmin aloittamaasi viestiketjuun. Avaat viestin näytölle ja vastaat viestiin, ehkä nopeasti vain reagoit toimenpidepyyntöön. Palaat raportin pariin, mutta olet unohtanut totaalisesti, mitä olitkaan tekemässä.

Nämä tilanteet ovat vain kevyitä esimerkkejä.

Multitaskingistä on tullut työpäivien vakio. Kykyä multitaskata pidetään jopa, kuten todettu, kykynä, erityisansiona. Multitaskaamisesta tuli synonyymi tehokkuudelle. On se hienoa, kun voi tehdä montaa asiaa samaan aikaan.

Ei ole. 

Ja me kyllä tiedämme sen, mutta emme osaa lopettaakaan.

Monen pallon pitäminen ilmassa samaan aikaan on kuormittavaa ja vahingollista. Multitaskaaminen (tai moniajo, kuten se monesti suomennetaan) on myrkkyä aivoille: aivot eivät suodata saamaansa informaatiota, tärkeitä asioita jää huomaamatta ja vähemmän tärkeät, mutta kiireelliseltä tuntuvat, saavat huomion. On jopa tutkimuksia, joiden tuloksena on todettu multitaskaamisen laskevan älykkyysosamäärää. Ehkä tehokkaalta näyttävä multitaskaaminen on todellisuudessa paljon tehottomampaa kuin yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan.

Tämäkin on pitänyt oppia, tietenkin sen kuuluisan kantapään kautta.

Havahduin tovi sitten siihen. että en pystynyt enää keskittymään. En pystynyt katsomaan edes 40 minuutin mittaista jaksoa Netflix-sarjasta, kun samanaikaisesti piti päivittää instaan tv-sarjasuositus, lukea whatsapp-viestit, snäpätä rumista kotivaatteista kavereille, lakata kynnet, keittää kananmunat aamupalalle ja stressata seuraavan päivän tapaamista.

Sama toistui töissä. Sähköposti huusi, Instagram lauloi, WhatsApp kilahteli. Trello oli auki, tekstinkäsittelyohjelma oli auki, Photoshop oli auki. Kaikki oli koko ajan kesken. To do -lista kasvoi, tyytyväisyys väheni.

Sitten, suorastaan mullistava ajatus: Entä, jos tekisinkin vain yhden asian kerrallaan? 

Ja nyt päästään takaisin alussa mainitsemaani Maaret Kallion kolumniin. Harkinnasta tässä nimittäin on pohjimmiltaan kyse.

Uskallan arvella, että kysyntä paremmalle keskittymiskyvylle, sinnittelytaidolle ja itsehillinnälle tulee vain kasvamaan, Maaret Kallio kirjoittaa.

Enkä voisi itse sitä paremmin todeta.

Itsensä johtamisessa, priorisoinnissa ja lopulta tavoitteiden saavuttamisessa ensimmäinen ja tärkein askel on itsetuntemus ja sen myötä harkinnan taito. Kun tunnistaa  oman tapansa reagoida ärsykkeisiin, on helpompi vahvistaa myös harkintaa ja itsehillintää. Jotta ei enää kompastuisi multitaskingin harhaan, täytyy harkita pari sekuntia ennen mihinkään ryhtymistä: Mikä juttu? Mitä se vaatii? Onko se kiireellinen vai kiireelliseltä tuntuva? Onko se tärkeä? Onko joku toinen asia to do -listalla tärkeämpi? 

Tämän pohdinnan jälkeen tartutaan siihen yhteen tehtävään, joka sillä hetkellä on merkittävin. Ja se tehdään niin valmiiksi, kuin mahdollista. Keskittyen ja paneutuen. Monotaskataan.

Itsekin olen tässä asiassa opintiellä. Välillä onnistun todella hyvin, välillä todella huonosti. Kompastelen omiin aivoituksiini, tartun mielekkäisiin asioihin tärkeiden sijaan. Liian usein kiireelliset asiat ajavat tärkeiden asioiden ohi. Oivallus on tapahtunut ja ensimmäiset askeleet otettu. Toivottavasti sinäkin oivalsit tästä jotain.

Unohdetaan yhdessä multitaskaaminen ja sen ihannointi. Monotaskaaminen on se juttu! 

PIKAVINKIT PAREMPAAN KESKITTYMISEEN:
  • Avaa sähköposti vain silloin, kun sinulla on oikeasti aikaa myös reagoida viesteihin. Mielellään ei useammin kuin kolmesti päivässä.
  • Poista ilmoitukset päältä appeista. Kukaan ei odota sinulta Instagramissa reagointia kymmenessä sekunnissa.
  • Kokeile pomodoroa, tai jotain muuta työskentelytekniikkaa.
  • Toisia taustamusiikki voi auttaa, toiset haluavat täyden hiljaisuuden. Itse kuuntelen usein Spotifyn Brain Food -soittolistaa.
  • Huolehdi tauoista. Ne lisäävät työtehoa ja etenkin työniloa.
  • Pakota itsesi keskittymään. Ensimmäiset kerrat eivät ole helppoja. Mutta usko minua, se helpottuu kyllä.

 

 

 

LUKULISTALLA | Näin sujuu lukuhaaste 2018

⊗ Sisältää mainoslinkkejä. ⊗

Lukuhaasteen tilanne: 6/8.

Olen hieman jäljessä aikataulustani, mutta olen ihan pirun ylpeä siitä, että olen edennyt näinkin pitkälle! Kuusi kirjaa kahdeksassa viikossa on nimittäin taatusti enemmän kuin viime vuosina.

Lukurutiiniin pääseminen on ollut yllättävän hankalaa. Iltaisin käsiini etsiytyy yhä liian helposti kevyesti selailtavat Pinterest ja Buzzfeed – pitää varmaan poistaa nuo pirulaiset puhelimesta. Sentään vähintään yhtä usein näytöltä valikoituu BookBeat.

Olen merkannut ylös aina kirjan lukemisen lopetuspäivämäärän. Ennen tämän postauksen kokoamista en ollut edes oivaltanut, että yhä tartun mieluummin faktaan tai työhön liittyvään kirjallisuuteen, kuin puhtaasti proosaan. Parempi sekin kuin ei mitään, joten annettakoon se anteeksi. Tällä menolla lukuhaasteen loppuvuosi näyttää muodostuvan lähinnä romaaneista…

Luetut teokset: 

1. Alle 30-vuotiaan kirjoittama kirja
7.1.2018 / Ronja Salmi ja Mikko Toiviainen: 12 tarinaa kirjoittamisesta
Salmen ja Toiviaisen kokoama teos tuo yhteen kirjoittamisen hienouden – ei ole vain yhtä tapaa olla kirjoittaja. Vaikka teokseen oli haastateltu suuresti ihailemiani kirjoittajia, kuten Reetta Rätyä ja Eeva Kolua, jäivät mieleeni parhaiten niiden oivallukset, joita ehkä vähemmän odotin. Tällainen oli esimerkiksi kansanedustaja Ozan Yanarin tarina kirjoittamisesta.

2. Kirjailijan esikoisteos
8.1. / Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla 
Heidi Mäkisen esikoisteos oli mukaansatempaava ja helppolukuinen, jollain tavalla sympaattinen, vaikka päähenkilöistä ei näytettykään vain hyviä puolia. Teoksen erikoisuutena oli toisen päähenkilön kissan kirjoittamat luvut, joiden ensin ajattelin olevan täysin merkityksettömiä, mutta joista loppua kohti opin pitämään kovastikin.

3. Lapsuuden suosikkisi
24.1. / Camilla Mickwiz: Uusitalojen uusi talo
Tämä lapsuuteni suosikki ja vanhempieni inhokki kaivettiin minulle Porin kaupunginkirjaston varastosta. Se oli ihan yhtä ihana kuin 20 vuotta sitten.

4. Novellikokoelma
27.1. / Toinen tuntematon / useita 
Kun kävin katsomatta uuden Tuntemattoman Sotilaan, itkin tuntikausia elokuvan jo päätyttyä. Asetuin heti elokuvan alussa kotiväen puolelle, enkä voinut olla ajattelematta miltä sota niistä vaimoista, äideistä ja tyttäristä tuntui. En siis aikaillut, kun näin tämän novelliteoksen kirjaston hyllyssä. WSOY:n ja viestintätoimisto Ellun Kanojen kutsumana joukko kirjailijoita kirjoittivat Tuntemattoman naishahmojen tarinat. Suosittelen, sillä samalla saa katsauksen yli 20 suomalaiskirjailijan tyyliin!

5. Vuonna 2018 julkaistu kirja
14.2.  /  Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut 
Älkää käsittäkö väärin, vauvakuume ei ole nousemassa mittarissa. Olen fanittanut Ireneä bloggajana niin pitkään kuin muistan, eikä fanitukseni ole laantunut, vaikka Mutsie-blogissaan Irene käsittelee nykyisin enemmän perhearkeaan kuin muotiaiheita. Olen aina tykännyt Irenen tyylistä kirjoittaa, eikä kirja ollut poikkeus. Se käsitteli avoimesti ja rehellisesti, muttei pelotellen, raskautta, synnytystä ja vauva-arkea – sekä hyviä että niitä huonoja hetkiä ja kausia.

6. Lastenkirja
31.1. / Jo Nesbo: Tohtori Proktorin Pierupulveri 
En tiennyt, että Jo Nesbo on tehnyt myös useampia lastenkirjoja, joten tartuin dekkaristin Tohtori Proktori -sarjan ensimmäiseen osaan innolla. Tykkäsin – pitäisi useammin lukea lastenkirjoja!

Kesken:

Kirja, joka sinun on pitänyt lukea kauan
Elisabeth Gilbert: Big Magic 
Luovuus on viimeisen puolen vuoden aikana muodostunut minulle tärkeäksi teemaksi, josta olen hyvin kiinnostunut. Big Magic on lähes yhtä suureen suosioon noussut opus, kuin Gilbertin menestysteos Eat Pray Love. Sitä en ole lukenut, vaikka toki (ihanan!) leffan olen nähnyt. Tähän saakka Big Magic on ollut helpostiluettavaa ja kevyttä, mutta paikoin viihdyttäväänkiin tekstiin on upotettu paljon ajattelemisen aihetta.

Seuraavana listalla:

Äitisi lempikirja
Pirkko Saisio: Elämänmeno
Kysyin äitini lempikirjaa, vaikka pienen pohdinnan jälkeen olisin varmaan osannut ilman kysymistäkin tämän napata hyllystä. Olen lukenut tämän kirjan joskus yläkouluikäisenä, mutta muistikuvat eivät ole kovin vahvat – siispä pian tämän Saision esikoisteoksen kimppuun.

Työhösi liittyvä kirja
Bill Burnett & Dave Evans: Designing your life 
Olin kuullut tästä kirjasta mainittavan jossain podcastissa jo aiemmin, mutta kun eräässä taannoisessa haastattelussa haastateltavani mainitsivat tämän teoksen parikin kertaa, minun oli pakko klikata teos omakseni Adlibriksestä.


 

Tutustu lukuhaasteeseeni täällä.

 

⊗ Sisältää mainoslinkkejä. ⊗

 

 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

OIVALLUS LÖYTYY PEILISTÄ | Kehityskeskustelu 1/2018

Vaikein kehityskeskustelu jonka käyt, on se, jonka käyt itsesi kanssa. Se on vaikeaa. Todella vaikeaa.

Tekee kipeää myöntää ääneen omat kompastuskivensä – ne, joita yrittää peittää, jotka viimeiseen saakka haluaa muilta piilottaa ja jotka kuitenkin, ne penteleet, ennen pitkää tulevat näkyväksi sekä itselle että muille.

Kehityskeskustelun ajatus ei ole vain korjaavan palautteen annossa. Kyse on myös kehumisesta ja kannustamisesta, hyvän huomaamisessa. Sitäkään ei liiemmin tule itsensä kanssa harrastettua, vaikka todellakin pitäisi.

Kukintaa – onnistumisia, jee!

Verkostoitumisesta on muodostunut tämän vuoden teema. Innostun aina uusien ihmisten tapaamisesta, mutta näin tietoisesti en ole aiemmin ajanut itseäni tutustumaan uusiin tyyppeihin. Olen nyt jo käynyt lounailla ja kahveilla vaihtaen ajatuksia ihan huikeiden uusien tyyppien kanssa. Näitä tilanteita ei olisi syntynyt, ellen itse olisi ollut aktiivinen joko somessa tai muissa kohtaamisissa.

Kasvunpaikkoja – näihin pitää kiinnittää huomiota

Avun pyytäminen on minulle vaikeaa. Sekä isoissa että pienissä asioissa. Saatan mielessäni toivoa avuntarjouksia, mutta niiden tullessa mieleni kääntää kaikkitietävyys-kaikkivoipaisuus-reippaus-vaihteen päälle, enkä koe tarvitsevani apua.

Olen kyllä tarjoamassa ja antamassa apua aina kun mahdollista. Itse kun en apua mielelläni vastaanota, on ajanhallintasoppa valmiina.

Tämä on isoimpia, ehkä jopa isoin, kompastuskiviä minulle niin työelämässä kuin muuallakin. Minun on opeteltava pyytämään apua toisilta.

Istutettua – nämä ovat alkaneet jo sujua!

Ajan käytön suunnitteluun olen viime aikoina kiinnittänyt enemmän huomiota, välillä onnistuen, välilllä en. Kuuntelin Anna Perhon Antisäätäjä-kirjan ja tunnistin itseni säätäjäksi – teki muuten kipeää sekin. Tiedostan nyt entistä paremmin kompastuskiveni, ja ajanhallinta on helpottunut. Tunnistan yhä paremmin niin sanotut aikavarkaat. Tiedättehän, ihmiset tai tilanteet, jotka varkain vievät aikaasi keskeyttäen asioilla, jotka eivät ole kiireisiä, mutta vaikuttavat tärkeiltä. Niille on vain sanottava ei.

Oman arvon tuntoni on asia johon olen kiinnittänyt huomiota kahdessa mielessä: oman työni hinnoittelussa sekä oman aikani arvostamisessa. Olen oivaltanut, että jos joku ei työstäni maksa sitä palkkaa, joka siitä minulle kuuluu, ei projekti välttämättä ole toteuttamisen arvoinen.

Toisaalta kaikessa ei ole kyse rahasta, mikä tekee asiasta hankalampaa. Tämä liittyy myös aikavarkaisiin. Punnitsen jatkossa yhä paremmin sen, kuinka paljon kannattaa tehdä ilmaista duunia ja mistä syistä.


Koska hyvään kehityskeskusteluun kuuluu aina kehityksen edistymisen seuranta, merkkasin itselleni kahden kuukauden päähän seuraavan keskustelun. Palataan siis tähän asiaan silloin!

Koska sinä olet viimeksi käynyt kehityskeskustelun itsesi kanssa?

1 2 3 4 17